Arvio: Poika, myyrä, kettu ja hevonen

Poika, myyrä, kettu ja hevonen (2022) voitti parhaan lyhytanimaation Oscar -palkinnon maaliskuussa ja kuinka sydämellinen kokonaisuus se onkaan! Animaatio perustuu Charlie Mackesyn suosittuun samannimiseen kirjaan ja sen on ohjannut Peter Baynton ja Charlie Mackesy. En ole lukenut kirjaa, joten en voi verrata animaatiota alkuperäislähteeseen, mutta katselukokemuksen jälkeen kiinnostaa myös ehdottomasti kirjaversio. Animaatio on katsottavissa Apple Tv+ -suoratoistopalvelussa. 

Poika, myyrä, kettu ja hevonen on neljän odottamattoman ystävyksen matka kohti kotia. Poika on eksynyt keskelle lumista talvimaisemaa ja kohtaa kolme eläintä, joista  muodostuu toisistaan huolehtiva nelikko. Animaatio vastaa kysymykseen mikä on koti: onko se fyysinen rakennus ja paikka vai ne ympärillämme olevat, jotka rakastavat meitä pyyteettömästi? 

Animaatio on jumalaisen kaunista katsottavaa ja  harmonisen rauhaisa tunnelmaltaan. Eläimet käyttäytyvät luonteelleen ominaisesti, mutta kaiken ympärillä leijuu silti hyvyys ja lempeys. Jokaisella eläimellä on elämän viisautta jaettavanaan ja pojan ihmetellessä maailmaa osuu hänkin asian ytimeen kuten huomiossaan ”joutenolo ystävien kanssa ei ole turhanpäiväistä” tai ”eikö olekin outoa, että näemme vain ulkopuolellemme, mutta lähes kaikki tapahtuu sisäpuolella?” Ehkä hetkittäin pohdin, onko nämä elämänviisaudet vain aforismeja toisensa perään, mutta filosofinen pohdinta osuu ja uppoaa ainakin minuun syvästi. 

Tämä puolen tunnin mittainen esteettinen elämys ja herkkä tarina on animaatiota parhaillaan!

Loppuun vielä myyrän lempisanonta:

”Jos et onnistu ensi yrittämällä, ota vähän kakkua.”

   ⭐⭐⭐⭐⭐