1001 elokuvaa -projekti
Sain ’1001 elokuvaa, jotka jokaisen on nähtävä edes kerran eläessään’ -kirjan lahjaksi mieheltäni yli kymmenen vuotta sitten. Olen aina rakastanut elokuvia ja tämä järkälemäinen teos veti minua välittömästi puoleensa, joten ei jäänyt miehelleni epäselväksi, että lahja tulisi olemaan saajalleen erittäin mieluisa.
Tavoitteeni on katsoa kaikki kirjan 1001 elokuvaa. Tällä hetkellä olen nähnyt niistä 563. Tiedän, että tulee olemaan haastavaa saada käsiinsä kaikki teokset, mutta en aio lannistua, sillä kyseessä on intohimoprojekti. Kutsunkin ’1001 elokuvaa’ -opusta projektikirjaksi.
Olin nähnyt jonkin verran kirjan elokuvia aloittaessani projektin. Harmillisesti en muista määrää, mutta pikkuhiljaa olen päässyt yli puolen välin. Etenen hitaasti, mutta varmasti noin parinkymmenen elokuvan vuosivauhtia. Välillä katson useamman projektielokuvan kuussa tai jopa viikossa, mutta tilanne vaihtelee, sillä minulla on paljon myös uusia elokuvia ja tv-sarjoja katsottavana.
Kirjan elokuvat on jaoteltu vuosikymmenittäin alkaen 1900-luvun alusta. Minulla oleva painos päättyy vuoden 2007 elokuviin. Mukaan valituista elokuvista on kirjoitettu juonikuvaus ja taustatietoa sekä pienimuotoinen analyysi kunkin teoksen ja sen tekijän merkittävyydestä. Kirjan päätoimittaja on Steven Jay Schneider ja mukaan on päässyt myös kaksikymmentä suomalaista elokuvaa, joiden artikkelit on kirjoittanut Pasi Nyyssönen. Esipuheen suomalaiseen laitokseen on kirjoittanut kirjailija Kari Hotakainen.
’1001 elokuvaa’ -projekti on tutustuttanut minut elokuvan historiaan hauskalla ja innostavalla tavalla ja samalla olen tutustunut esimerkiksi eri maiden ja eri genrejen elokuviin. Ymmärrykseni elokuvista ja niiden tekijöistä on laajentunut valtavasti. Minulla on lisäksi ’1001 albumia’ ja ’1001 tv-sarjaa’ -kirjat hyllyssä, mutta elokuvakirjaversio on ehdottomasti rakkain näistä kolmesta.
Olen ostanut projektielokuvia kirpparilta, leffadivarista, verkkokaupoista ja suoratoistopalveluiden vuokraamoista sekä lainannut kirjastosta ja katsonut etenkin Yle Teemalta, joka näyttää ilahduttavasti varsinkin vanhempia elokuvaklassikoita ja 1001 elokuvaa -kirjan harvinaisempiakin teoksia.
Tänä vuonna tavoitteenani on nähdä vielä noin kaksikymmentä elokuvaa, jotta pääsisin lukuun 580. Toki jos ehdin niin kartutan lukumäärää vielä enemmän. Nautin elokuvien etsimisestä ja on suuri ilo löytää kauan kaipaamansa teos. Yhtenä esimerkkinä tällaisesta on Gaspar Noén ’Irreversible -Syntiset’, jonka halusin nähdä pitkään eikä sitä löytynyt mistään kunnes viime kesänä siitä ilmestyi blu-ray-versio. Kyseinen elokuva on yksi tähän asti rankimmista projektinkirjan katsomiskokemuksista ja kesti pari päivää toipua siitä enkä tiedä kykenenkö koskaan unohtamaan sen raakuutta.
Tähän astiset projektielokuvasuosikkini ovat Berliinin taivaan alla (1987), M -kaupunki etsii murhaajaa (1931), Mitä tapahtuikaan Baby Janelle? (1962), Glenn Gould -32 lyhytelokuvaa (1993) ja Perhonen lasikuvussa (2007) vain muutaman mainitakseni. Nämä ovat tehneet vaikutuksen joko tarinallaan, näyttelijäsuorituksillaan, aihepiirillään, teknisellä toteutuksellaan tai esteettisyydellään.
Jos sinulla blogini lukija on sama projekti käynnissä olisi kiinnostavaa vaihtaa vinkkejä mistä elokuvia on mahdollista löytää ja kokemuksia nähdyistä elokuvista ja ylipäänsä koko projektista! Suosittelen elokuvista kiinnostuneita hankkimaan käsiinsä tämän opuksen jos sellaisen löytää.
Kommentit
Lähetä kommentti