The Fabelmans -lämminhenkinen perhekuvaus
Legendaarisen Oscar-palkitun ohjaajan Steven Spielbergin omaelämäkerrallinen teos rakkaudesta elokuvaan ja perheeseen.
Ohjaaja: Steven Spielberg
Näyttelijät: Michelle Williams, Paul Dano, Gabriel LeBelle, Judd Hirsch, Seth Rogen
Kesto: 2 t 24 min
Elokuva alkaa vuodesta 1952, jolloin pieni poika Sammy pääsee ensimmäistä kertaa elokuviin. Junan ja auton törmäys valkokankaalla tekee häneen lähtemättömän vaikutuksen ja johdattaa Fabelmanin juutalaisperheen nuorimman pojan elokuvien taianomaiseen maailmaan. Mitzi-äiti rohkaisee ja mahdollistaa Sammyn elokuvanteon, mutta pojan tarkkanäköisyydestä ja intohimosta koituu myöhemmin myös surua.
Perhe Fabelman on omalaatuinen kuuden hengen poppoo täynnä taiteellista energiaa, vahvaa yhteisöllisyyttä ja pinnan alla kuplivia salaisuuksia mikä tuo tarinaan ristiriitaa ja jännittävyyttä. Näyttelijät kunnioittavat hahmojaan ja tekevät kohtuulliset suoritukset, mutta esimerkiksi Michelle Williamsin Oscar-ehdokkuus jäi mietityttämään nähtyäni elokuvan. Olisin suonut ehdokkuuden ennemmin Viola Davisille elokuvasta ’The Woman King’.
Elokuva on ollut selvästi tärkeä projekti Spielbergille, joka kohtelee perhettään ja sen eri hahmoja kunnioituksella ja rakkaudella. Käsikirjoitus on Spielbergin ja Pulitzer-palkitun Tony Kushnerin yhteistyön tulos. Se edustaa melko tyypillistä, rauhallisen kronologisesti etenevää elämäkertaperinnettä keskittyen elokuvanteon ja henkilökohtaisen trauman käsittelyyn.
’The Fabelmans’ on Spielbergin ja hänen luottosäveltäjänsä John Williamsin 29:s yhteinen elokuva. Sen musiikissa on herkkyyttä, unenomaista maagisuutta ja koskettavaa kauneutta. Kyseinen score ei ole Williamsin parhaimmistoa, mutta kaikessa vähäeleisyydessään lämmin ja onnistunut kokonaisuus.
’The Fabelmans’ sai muun muassa seitsemän Oscar-ehdokkuutta, muttei voittanut niistä yhtään. Se on hyvin tehty ja mitä ilmeisemmin suuresta intohimosta elokuva-alaa kohtaan, mutta jotain jää puuttumaan. Spielbergin henkilökohtainen teos ei onnistu koskettamaan ja hahmot tuntuvat epäaidoilta. Olisin halunnut pitää elokuvasta enemmän, koska Spielberg on yksi lempiohjaajistani, mutta tällä kertaa tunnetila jäi uupumaan eikä elokuva nouse Spielbergin parhaimmiston tasolle.
Kaikesta huolimatta ’The Fabelmans’ on katsomisen arvoinen ja varma esitys.
”Elokuvat ovat unia, joita ei unohda”
⭐️⭐️⭐️
Kuva: episodi.fi
Traileri: youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti