Wanha Markku

                              

”Rakensi talon, kadotti kodin”. Tarina Markusta, työteliäästä suurperheen isästä, jonka talonrakennus kestää vuosikymmeniä ja samalla etäisyys perheeseen kasvaa lopulta hajottaviin mittasuhteisiin. Kotimainen dokumentti, joka voitti Tampereen elokuvafestivaalin pääpalkinnon vuonna 2023.

Ohjaus: Markus Toivo

Käsikirjoitus: Markus Toivo

Näyttelijät: Markus Aho, Markku Aho, Pirkka Aho, 

Tapio Aho, Kalervo Aho, Emil Aho, Heli Luosma, Kristiina Dyer 

Lajityyppi: dokumentti

Kesto: 1 t 1 min

Markku on monien projektien mies, uskovainen, herkkä runosielu, joka aloitti vuonna 1992 talon rakentamisen perheelleen, johon kuului vaimo ja seitsemän lasta. Hammaslääkärin työpäivien jälkeen työt jatkuivat iltaisin talon parissa eikä Markkua paljon näkynyt lasten elämässä muuta kuin iltaisin sängyn vierellä tai patistamassa talon töihin.

Markku paloi viimein loppuun niin, että jätti perheensä ja lähti rauhanturvaajaksi ulkomaille. Hän oli pois kotoa kahdeksan vuotta eikä paluuta vanhaan enää ollut. Avioero hajotti lopulta perheen ja Markku sai jäädä yksin asumaan taloonsa, joka ei vielä kolmenkymmenen vuoden jälkeenkään ole valmis. 

Markus, nuorin lapsista, päättää lämmitellä välejä isäänsä ja tutustua tähän vielä kun on mahdollista. Yhteinen projekti, rautaportti talon sisäänkäyntiin, toimii siltana isän ja pojan välillä ja mahdollistaa samalla keskustelut elämänkokemuksista ja ylisukupolvisista traumoista. 

Markus Toivon dokumentti on surumielinen kuvaus keskeneräisyydestä, joka ilmenee elokuvassa paitsi konkreettisesti myös vertaiskuvainnollisesti. Talo on kesken oleva projekti, mutta niin on myös perhe ja sen jäsenet. Ihminen ei koskaan tule valmiiksi ja epätäydellisyys yhdistää meitä kaikkia. Siinä piilee tarinan lohdullisuus ja elokuvan lopussa onkin läsnä toiveikkuus siitä, että ihmisenä kasvu ja sukupolvien muutos on mahdollista. 

Huomasin parinkymmenen minuutin kohdalla odottavani jotakin dramaattista tapahtuvaksi, mutta tällä kertaa hiljaisuus on tehokeino. Vaivaannuttavinta ja vaikeinta on katsoa isän ja poikien kohtaamista. Puhumattomuus suorastaan huutaa valkokankaalta katsojalle miten vieras isä on lapsilleen. Omaa lihaa ja verta oleva hahmo, joka on kuitenkin tuntematon ja etäinen. Läsnäolon puutetta on haastavaa kuroa umpeen vuosien jälkeen. Markku ei koskaan osannut olla lastensa ka ssa muuten kuin jonkin tekemisen parissa. 

Markku osoittautuu oikeastaan melkoisen itsekeskeiseksi henkilöksi, joka on toiminut omien addiktioidensa ja tarpeidensa motivoimana. Toisaalta hänessä elää vahvasti sotasukupolven perintö, tietty kovuus ja tunteiden piilottaminen työntekoon mikä selittää paljon. Wanha Markku, elokuvan nimi, joka hitsattiin myös pihaporttiin, on peräisin V.A. Koskenniemen samannimisestä runosta, joka valottaa hyvin Markun ajatus- ja kokemusmaailmaa. 

Dokumentti on taidokkaasti kuvattu, vähäeleinen mutta tunteikas kokonaisuus, johon pystyin samaistumaan oman suvun sotasukupolven historian kautta. Uskon, että tällä hetkellä pienellä levitysmäärällä elokuvateattereissa pyörivä ’Wanha Markku’ nähdään myös Ylen esittämänä ensi vuonna. 

                                   ⭐️⭐️⭐️⭐️

                  Kuvat ja tiedot: imdb.com ja hs.fi