5 kotimaista lyhytelokuvaa, jotka kannattaa katsoa (Yle Areena)

                           


Lyhytelokuvat ovat pieniä suuria tarinoita, joita Yle Areena ilahduttavasti lisää ohjelmistoonsa ja etenkin lyhytelokuvapäivän kunniaksi, jota vietettiin 21.12.2023. Valitsin Areenan tämän hetken tarjonnasta viisi kotimaista taidonnäytettä vuosilta 2021-2023. Aiheet liikkuvat rakkauden, vihan, toiveiden, elämän merkityksellisyyden ja kuoleman ympärillä. 


1. Toivo

Pysäyttävä ja tunteikas lyhytelokuva eri-ikäisten toiveista: nuorison, jolle kaikki on vielä mahdollista, syrjäytyneiden, joiden toiveissa on mukana tiettyä rajallisuutta ja saattohoidossa olevien, joiden toiveet ovat lopullisia. Pelkistetty tyyli luo raamit olennaiselle, ihmisyydelle. ’Toivo’ hymyilyttää, itkettää ja havahduttaa huomaamaan oman elämän kiitollisuuden aiheet.

Ohjaus: Juhani Koivumäki. 2023. Kesto: 16 minuuttia. 


2. Hius

Kauhuelementtejä sisältävä ja hetkittäin ällöttäväkin lyhytelokuva miehestä, joka tulee jätetyksi. Entisestä kumppanista muistuttavat todisteet, etenkin tämän hiukset, saavat miehen ajautumaan äärimmäisyyksiin. Jopa niin pitkälle, että koti tuhoutuu ja miehen itsensä kohtalo jää epäselväksi. Näyttelijä Elias Salonen sopii rooliin loistavasti, koska hän on profiloitunut maanisiin hahmoihin. 

Ohjaus: Sebastian Granskog. 2023. Kesto: 12 minuuttia.


3. Perintö

Yksinhuoltajaäiti Tiina viettää kesälomaa asuntovaunussa tyttärensä Amandan kanssa. Tytär on kasvamassa kovasti aikuiseksi mikä myös huolettaa äitiä, joka haluaa olla tyttärelleen hyvä esimerkki. Tyynen ulkokuoren alla kytee kuitenkin alituisesti kasvava suuttumus, joka leimahtaa kirjaimellisesti liekkeihin. Häpeän ja vihan tunteita käsitellään kiinnostavalla ja konkretisoidulla tavalla tytön ja naisen näkökulmasta.   

Ohjaus: Tuuli Sirkeinen. 2021. Kesto: 15 minuuttia. 


4. Periaatekysymys

Epäkiitollista työtään harjoittava pysäköinninvalvoja toivoo tulevansa pidetyksi, mutta saa vastaansa vihamielisen asiakkaan. Liian vahvat periaatteet ja siitä kumpuava joustamattomuus uhkaavat aiheuttaa samassa rytäkässä ongelmia rakkautta elämäänsä janoavalle parkkipirkolle. Lyhytelokuva kuvaa osuvasti ja pilke silmänurkassa eri osapuolien kokemusta samasta tilanteesta. ’Periaatekysymys’ sai tuomariston erikoispalkinnon kotimaisen kilpailun alle 30 minuuttisten sarjassa Tampereen elokuvajuhlilla 2023.

Ohjaus: Anton Lipasti ja Eetu Helenius. 2023. Kesto: 8 minuuttia. 


5. Kaukainen planeetta

Mustavalkoinen mykkäfilmi rakkaudesta, elämän merkityksellisyydestä ja kuolemasta. Pariskunnan koira kuolee mikä ajaa heidät pohtimaan kaiken katoavaisuutta. Pelastavana tekijänä toimii työ majakanvartijoina. Kun majakan valo viedään tarpeettomana pois kuolee mies. Naisen jäädessä yksin hän alkaa rakentaa rakettia päästäkseen miehensä luokse kaukaiselle planeetalle. Herkkä ja sydämeenkäyvä tarina, kaunis visuaalinen toteutus ja kokonaisuutta hyvin myötäilevä musiikki luovat hienon aikuisten sadun. 

Ohjaus: Juho Kuosmanen. 2023. Kesto: 16 minuuttia. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pikku salaisuutemme (2024)

The Deliverance (2024)

Kahdesti kadotettu tytär (2024)