Baftat 2024

                   


Sunnuntaina 18.2.2024 jaettiin jälleen Baftat eli the British Academy of Film and Television Arts -järjestön palkinnot 77. kerran. Baftat juhlistavat brittiläisen osaamisen lisäksi kansainvälistä elokuvaa ja palkinnot ennakoivat myös tulevia Oscar-voittajia.

Tänä vuonna voittoja kahmi eniten Christopher Nolanin ’Oppenheimer’, joka voitti parhaan elokuvan, ohjaajan, miespääosan, miessivuosan, kuvauksen, leikkauksen ja musiikin palkinnot. Yorgos Lanthimoksen ’Poor Things’ tuli aivan kintereillä viidellä voitollaan parhaan naispääosan, tuotantosuunnittelun, puvustuksen, lavastuksen ja erikoistehosteiden kategorioissa. Myös brittien oma Oscar-ehdokas, Jonathan Glazerin ’The Zone of Interest’ sai kolme baftaa eli parhaan äänen, ei-englanninkielisen ja parhaan brittielokuvan palkinnot. 

’Anatomy of a Fall’ (suom. Putoamisen anatomia) voitti parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen palkinnon ja ’American Fiction’ parhaan sovitetun käsikirjoituksen baftan. Harmillisesti jälkimmäisen osalta ei ole tiedossa Suomen julkaisupäivämäärää, sillä olisi hyvin kiinnostavaa nähdä tämä useamman Oscar-ehdokkuuden saanut elokuva. Naissivuosan voitto meni palkintopöydät putsanneelle Da’Vine Joy Randolphille ’The Holdovers’ -elokuvasta. 

Oscar-palkintojen kannalta näyttäisi Baftojen perusteella siltä, että ’Oppenheimer’ ja ’Poor Things’ ovat vahvoja voittajasuosikkeja ja muut elokuvat saavat yksittäisiä palkintoja. Oikeastaan tänä vuonna Oscar-gaalasta vaikuttaa tulevan melkoisen yllätyksetön, mutta toivon menestystä etenkin ’The Holdovers’ -elokuvalle, joka on viime vuoden parhaimmistoa. Myös ’The Zone of Interest’ teki suuren vaikutuksen ja liputan sille Oscaria vähintään parhaasta äänestä. Jännittävin kategoria tulee olemaan paras naispääosa, sillä sekä Emma Stone (Poor Things) että Lily Gladstone (Killers of the Flower Moon) ovat voittaneet palkintoja roolisuorituksistaan. 

Tulevana sunnuntaina jaetaan vielä yhdet merkittävät palkinnot eli Sagit (Screen Actor Guild Awards). Niiden perusteella voi tarkentaa Oscar-palkintojen tilannetta ennen varsinaista gaalaa, joka vietetään 10.3.2024.


Kuva ja tiedot: imdb.com ja bafta.org


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pikku salaisuutemme (2024)

The Deliverance (2024)

Kahdesti kadotettu tytär (2024)