The Lost Daughter (2021)
Maggie Gyllenhaalin esikoiselokuva, joka pohjautuu Elena Ferranten romaaniin, jää kummittelemaan mieleen. Vangitseva kuvaus naisesta, jonka aurinkoloma muuttuu menneisyyden ikävien tapahtumien näyttämöksi.
Ohjaus: Maggie Gyllenhaal
Käsikirjoitus: Maggie Gyllenhaal
Näyttelijät: Olivia Colman, Jessie Buckley, Dakota Johnson, Paul Mescal, Ed Harris, Peter Sarsgaard
Lajityyppi: draama
Kesto: 2 t 1 min
’The Lost Daughter’ vaikuttaa näennäisen yksinkertaiselta juoneltaan. Silti pinnan alla kuplii ja tunnelma suorastaan tihkuu vaaraa. Elena Ferranten samannimiseen romaaniin perustuva elokuva on paitsi elokuvantekijä-näyttelijä Maggie Gyllenhaalin myös upean näyttelijäkaartin taidonnäyte.
Leda Caruso on italialaisen kirjallisuuden professori, joka on lomalla Kreikassa tehden samalla myös hieman töitä. Hänessä on jotakin hermostuneen oloista ja pikkuhiljaa katsojalle selviää, että Leda kärsii masennuksesta. Eräänä päivänä Ledan ollessa rannalla hän kiinnittää huomiota nuoreen äitiin Ninaan ja tämän tyttäreen Elenaan ja samalla muistot omista tyttäristä Biancasta ja Marthasta vyöryvät kipeinä mieleen.
Kun Ninan tytär katoaa uimarannalta pystyy Leda samaistumaan kauhukokemukseen, sillä hänelle on käynyt aikoinaan samoin. Takaumien kautta paljastetaan parikymppisen Ledan kipuilu akateemisen uran tekemisen ja äitinä olemisen välillä. Hän rakastaa tyttäriään ja on hyvin läheinen heidän kanssaan, mutta kokee toisaalta lastensa vaatimukset tukahduttavina ja päätyy lopulta hylkäämään heidät kolmeksi vuodeksi miehensä ja äitinsä hoiviin. Elokuva kysyykin missä menevät naiseuden ja äitiyden rajat. Leda haluaa kokea myös olevansa haluttava nainen ja seksuaalinen olento ja tästä kolminaisuudesta (nainen-äiti-akateemikko) syntyy kiehtova kudelma, jota harvemmin näkee käsiteltävän näin vereslihalla Hollywood-tuotannoissa.
Leda on rohkea, jopa peloton, ärhäkkä ja sellainen, jota ei pompotella. Tästä seuraa hänelle ongelmia lomamatkalla Ledan ärsyttäessä niin sanotusti vääriä ihmisiä. Ledaa yritetään pelotella pois ja lopulta hän päättääkin lähteä, sillä hänen kutomansa outo verkko suhteessa Ninaan ja tämän tyttäreen johtaa väkivaltaan. Elokuvan loppu on monitulkintainen ja ainakin itse jäin miettimään kuoliko Leda vai ei. Saiko Ledan tehtyä sovinnon itsekkyyden ja syyllisyyden kokemusten kanssa elämässä vai kuolemassa?
Maggie Gyllenhaal, joka tunnetaan ainakin vielä paremmin näyttelijänä, on onnistunut upeasti esikoiselokuvansa kanssa. ’The Lost Daughter’ on unenomainen ja raukea olematta silti tylsä ja pari tuntia kuluu sujuvasti etenkin loistavien näyttelijöiden parissa. Elena Ferrante, jonka oikea henkilöllisyys ei ole tiedossa, on kuuluisa etenkin kirjoittamastaan ’Napoli’ -sarjasta. Hän antoi Gyllenhaalille ’The Lost Daughter’ -romaaninsa oikeudet ja oli todennut, että hän luovuttaa ne vain naiselokuvantekijälle. Se on selvästi ollut onnistunut valinta, sillä Gyllenhaal on siirtänyt hienosti romaanin valkokankaalle. Jos jotakin kritiikkiä pitäisi antaa niin sanoisin, että elokuvaa on hetkittäin vaikeaa seurata sen vaihdellessa eri aikakausia ja jättäessä juonen kuvioita auki. Lisäksi jotkin kohtaukset tuntuvat irrallisilta kuten retkeilijäpariskunnan kyläily mökillä ja erikoinen seksuaalinen vihjailu Ledan ja parin naispuolisen jäsenen välillä.
Olivia Colman ja Jessie Buckley tulkitsevat nuorta ja keski-ikäistä Ledaa hyvin yhteneväisesti omaten samoja eleitä ja ilmeitä mikä on upeaa katsottavaa. Etenkin Colman jaksaa ällistyttää lahjakkuudellaan. Dakota Johnson ja Paul Mescal tuovat nuorta kauneutta ja energiaa valkokankaalle ja Gyllenhaalin aviomies Peter Sarsgaard tekee pienen, mutta uskottavan roolisuorituksen. Näyttelijäntyö on tässä elokuvassa suuri nautinto.
’The Lost Daughter’ sai useita palkintoehdokkuuksia, joista merkittävin voitto tuli parhaasta käsikirjoituksesta Venetsian filmifestivaaleilla. Odotan jo malttamattomana Gyllenhaalin seuraavaa elokuvaa, joka nosti riman kohtalaisen korkealle.
⭐️⭐️⭐️⭐️
Kuvat ja tiedot: imdb.com ja wikipedia.org
Kommentit
Lähetä kommentti