Top 10 elokuvaa 1980-luvulta

Tällä kertaa tehdään paluu kasarille eli 1980-luvun elokuvien pariin! Mukana on kotimainen ”yllätys”valinta, toimintaa, animaatiota ja kauhua. Myös yksi saksalainen mestariteos pääsi mukanaan kymmenen suosikkini joukkoon. Onko listalla mukana sun suosikkeja?


Top 10:



1. Amadeus (1984)

Tämän elokuvan olen nähnyt useamman kerran ja muistan vuokranneeni sen opiskeluaikojeni kesälomalla viettäessäni viikonloppua lapsuudenkodissa eli mieluummin kolmetuntinen elämänkerrallinen draama Wolfgang Amadeus Mozartista, yhdestä kaikkien aikojen klassisen musiikin säveltäjistä uransa loppuaikoina kuin esimerkiksi romanttista komediaa. Fiktiivinen tarina Mozartin ja Antonio Salierin välisestä kilpailusta siivittää musiikillista ilotulitusta, jonka kruununa soi Mozartin Requiem. Milos Formanin ohjaama elokuva on fantastinen eikä vähiten musiikin ja näyttelijöiden ansiosta, joista F. Murray Abraham voitti miespää -Oscarin. Amadeus oli muutenkin kovin voitokas ansaiten yhteensä kahdeksan Oscar-palkintoa ja lukuisia muita pystejä. 



2. Paluu tulevaisuuteen (Back to the Future) (1985)

Aikamatkustus on aiheena äärimmäisen kiinnostava ja se millä tavalla ohjaaja Robert Zemeckis tämän tieteiskomedian toteutti oli jotain ennennäkemätöntä. Paluu tulevaisuuten oli vuoden 1985 kaupallisesti menestyin elokuva tuottaen lähes 400 miljoonaa dollaria. Marty McFlyn roolista tuli yksi Michael J. Foxin uran merkittävimmistä ja hän sopiikin loistavasti teini-ikäisen Martyn esittäjäksi vaikka oli jo oikeasti yli 20-vuotias. Elokuvan erikoistehosteet, puvustus ja visuaalinen toteutus tekivät trilogiaksi paisuneesta kokonaisuudesta merkittävän ja onpahan elokuvasta tehty myös Broadway-musikaali. Todella nautittava seikkailu, jossa kuullaan myös hyviä biisejä!


                            
 3. Hohto (1980)

Yksi suosikkikauhuleffoistani, joka pohjautuu Stephen Kingin samannimiseen kirjaan ja jonka Stanley Kubrick ohjasi valkokankaalle. Elokuvan ehdoton tour de force on Jack Nicholson, jonka esittämä hotellin talonmies Jack Torrance saa aikaiseksi totaaliset kauhunväreet. Jackin muutos leppoisasta aviomiehestä ja isästä hulluksi, murhanhimoiseksi tappajaksi on karmivaa. Nicholsonin näyttelijänlahjat tekevät vaikutuksen ja youtubesta löytyy kohtauksia kuvauksista mitkä lisäävät entisestään kunnioitusta miehen huikeata lahjakkuutta kohtaan. Hohdon tarina taas on todiste Kingin loistavasta taidosta osata kiehtoa ja pelotella lukijaansa. King ei pitänyt Kubrickin filmatisoinnista liiallisten juonen muutosten vuoksi, mutta itselleni elokuva on mestariteos. 



4. Pieni merenneito (1989)

Rakastan etenkin 1980-1990-lukujen Disney-animaatioita ja tämä on yksi lemppareistani. Elokuvan tarina Arielista, joka haluaa elämältä enemmän kuin olla vain meren syvyyksissä uiskenteleva merenneito on mukaansa tempaava. Animaation laulut ovat priimaa ja osaan niiden lisäksi paljon ulkoa myös elokuvan dialogia, jota on muun muassa esitetty lapsuudessa ystävien kanssa. Ei ihme, että elokuvan musiikki ja laulu ’Under the Sea’ voittivat Oscar-palkinnot. Uusintaversio viime vuodelta oli hieno, mutta kyllä tämä alkuperäinen etenkin suomeksi dubattuna on tärkeä ja osa rakkaita Disney -muistojani.



5. Die Hard (1988)

Yksi näyttelijä Bruce Willisin parhaista elokuvista on tämä toimintaklassikko. Poliisi John McClane on käymässä Los Angelesissa ja joulunvieton pilvenpiirtäjässä katkaisee terroristijoukko, joka ottaa juhlijat panttivangeikseen. McClane pistää tietysti hanttiin ja ottaa mittaa terroristien johtajasta Hans Gruberista, jota Alan Rickman näyttelee taidokkaasti. Oma suosikkini tästä elokuvasaagasta on sen kolmas osa, mutta pakko todeta, että tämä ensimmäinen on vahva aloitus, joka rakentaa John McClanen tarinalle tärkeän pohjan. On suuri sääli, että Bruce Willis sairastui ja näyttelijän ura päättyi, mutta onneksi elokuvien kautta voi nauttia hänen osaamisestaan yhä uudestaan. 



6. Hellyyden ehdoilla (1983)

Pippurinen, elämänmakuinen draama äidin ja tyttären väleistä ja ylipäänsä rakkaudesta sykähdyttää jokaisella katselukerralla. Elokuva ei turhaan voittanut viittä Oscaria (paras elokuva, sovitettu käsikirjoitus, ohjaus, naispääosa ja miessivuosa). Dialogi on nasevaa, mutta samalla tarina tavoittaa herkkyyden. Näyttelijäkaarti on kuin unelma eli Shirley McLane, Jack Nicholson, Debra Winger, Danny DeVito, John Lithgow ja Jeff Daniels. James L. Brooks paitsi ohjasi myös käsikirjoitti elokuvan, joka ei todellakaan jätä kylmäksi. 



7. Berliinin taivaan alla (1987)

Saksalaisen ohjaaja Wim Wendersin superkaunis, visuaalinen elämys Berliinin taivaan alla sykähdyttää. Tarinassa Berliinin kaduilla vaeltava enkeli rakastuu ihmiseen ja joutuu päättämään luopuako siivistään vai rakkaudesta. Elokuva leikittelee mustavalko -ja värikuvauksen kanssa ja jo julisteen perusteella voi nähdä millainen esteettinen kokemus se on. Kohtaus, jossa ihminen tekee itsemurhan ja enkeli jää itkemään ei unohdu mielestä koskaan. Bruno Ganz (Perikato) näyttelee elokuvan pääosan ja mukana nähdään myös Columbona tutuksi tullut Peter Falk. Ohjaaja Wenders sai aiemmin tänä vuonna Oscar-ehdokkuuden elokuvasta ’Perfect Days’, joten hän on edelleen merkittävä elokuvantekijä. 



8. Teräskukat (Steel Magnolias) (1989)

Kuuden naisen porukka, joka kohtaa yhdessä elämän ilot ja surut huumorin voimalla, on elokuvan sydän ja sielu. Tätä katsoessa on varattava nenäliinat lähettyville, sillä kyyneliltä ei voi välttyä. Upeat naisnäyttelijät Sally Field, Julia Roberts, Dolly Parton, Shirley McLaine, Darryl Hannah ja Olympia Dukakis takaavat laadukkaan draaman, jonka käsikirjoitus saattaa välillä lipsua sentimentaalisuuden puolelle, mutta pysyy silti tasokkaana tekemisenä. Julia Roberts voitti roolistaan epilepsiaa sairastavana Shelbynä Golden Globes -palkinnon ja on eittämättä yksi hänen onnistuneimmista töistään. 



9. Häivähdys purppuraa (The Color Purple) (1985)

En ikinä unohda miten Steven Spielbergin klassikko kosketti minua ja itkin etenkin elokuvan lopussa kuin pieni vauva. Häivähdys purppuraa sai viime vuonna 2023 uusintaversioinnin, mutta kyllä tämä originaali on omaa luokkaansa. Tarina erotetuista siskoksista ja afroamerikkalaisen naisen kaltoinkohtelusta 1900-luvun alun Amerikassa oli ehdolla yhteentoista Oscar-palkintoon, mutta jäi ilman voittoja. Tarina perustuu Alice Walkerin samannimiseen romaaniin ja koska vuoden 1982 filmatisoinnista tehtiin uusi versio voinee todeta, että aihe resonoi edelleen katsojissa. Whoopi Golberg, Danny Glover ja Oprah Winfrey näyttelevät mieleenpainuvasti. 



10. Uuno Epsanjassa (1985)

Tässäpä melkoinen villikortti kymmenen parhaan listalle. En varsinaisesti ole Uuno Turhapuro -fani, mutta Uunon seikkailut Marbellassa Espanjassa on sellainen klassikko, että meikäläinenkin oli myyty. Musiikki, Uunon matkanjohtajan tehtävät ja vaikutuksen tekeminen kauniiseen Satu Silvoon muun muassa mainioilla tanssiliikkeillä ovat jääneet hyvin mieleen. Myös maajoukkueteltta majoituspaikkana on klassikko. ”Missä isä on?” -toteamus elokuvan lopussa kruunaa ulkomaan matkan sekoilun. 


Kuvat ja tiedot: imdb.com ja wikipedia.org

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pikku salaisuutemme (2024)

The Deliverance (2024)

Kahdesti kadotettu tytär (2024)