Top 10 elokuvaa vuosilta 2010-2020
Nyt palataan edellisen vuosikymmenen huikeaan leffatarjontaan! 2010-luvulla tehtiin lukuisia hienoja elokuvia, joista kymmenen oman suosikin valitseminen oli haastavaa. Otin mukaan top10:een pääosin useaan kertaan katsottuja leffoja, joka kertoo siitä, että ne ovat kestäneet aikaa tai tehneet muuten lähtemättömän vaikutuksen.
1. Poikani on Kevin (2011)
Tämä elokuva järkyttää, ahdistaa ja pelottaa. Sen tarina kertoo psykopaatin, tulevaisuuden massamurhaajan kehityksestä ja samalla äidin ja pojan vaikeasta suhteesta, joka etenee äärimmäisyyksiin. Äiti Eva kokee poikansa Kevinin ärsyttävän takertuvana ja Kevin taas yrittää saada äitinsä huomion ei-toivotuin ja lopulta hirvittävin keinoin. Elokuva perustuu samannimiseen Lionel Shiverin kirjaan vuodelta 2003. Erityisesti Tilda Swintonin roolisuoritus on häikäisevä ja yksi hänen uransa parhaista. Keskustelua herättävä, ohjaaja Lynne Ramsayn psykologinen trilleri, joka jää taatusti mieleen kummittelemaan katsomisensa jälkeen.
2. Veitset esiin -kaikki ovat epäiltyjä (2019)
Mestarillinen murhamysteeri, jota saapuu selvittämään Daniel Craigin esittämä yksityisetsivä Benoit Blanck. Loistava näyttelijäkaarti Christopher Plummerin ja Jamie Lee Curtisin johdolla saa katsojan liimaantumaan penkkiin jännittävän tarinan sekoittaessa pään. Supersuosituksi elokuvaksi yli 300 miljoonan dollarin lipputuloilla noussut Rian Johnsonin elokuva sijoittuu syksyisen Massaschusettsin maisemiin ja synkkään kartanoon, jonka yläkerran huoneesta löytyy murhattuna rikas perheenpää, kirjailija Harlan Thrombey, jonka kuolemaa Blanck alkaa tutkia. Tyylikäs, vetävä ja nautittava elokuva, jonka jatko-osa Glass Onion: A Knives Out Mystery (2022) ei vedä tälle ykkösosalle vertoja.
3. Black Swan (2010)
Käsivarakameralla kuvattu elokuva aiheuttaa minulle pahoinvointia mikä tuntuu vielä osuvammalta elokuvan ahdistavaa tunnelmaa ajatellen. Katselukokemus ei siis ole itselleni kovin miellyttävä, mutta Darren Aronofskyn Black Swan on unohtumaton teos. Kun balettitanssija Nina havittelee pääroolia Joutsenlammesta alkaa omistautuminen harjoittelulle olla pakkomielteistä ja mielenterveydelle vaarallista. Elokuva leikittelee kauhuelementeillä ja mikä olisi upeampaa musiikkia kuin Tšaikovskin Joutsenlampi. Etenkin elokuvan loppu on huikaiseva visuaalisesti ja teemallisesti. Viaton valkoinen joutsen todella muuttuu mustaksi joutseneksi. Natalie Portman voitti roolistaan naispääosa-Oscarin odotetusti.
4. La La Land (2016)
La La Land iski minuun melkoisella voimalla ilmestyessään. Värit ja niiden intensiivisyys, unelmiaan tavoittelen Mian ja Sebastianin rakkaustarina ja ennen kaikkea mukaansa tempaava musiikki innostivat, itkettivät ja saivat rakastumaan tähän 14 Oscar-ehdokkuuden elokuvamusikaaliin, joista se voitti kuusi (muun muassa paras naispääosa, musiikki ja ohjaus). Damien Chazellen mestariteos La La Land ehdittiin julistaa vuoden parhaan elokuvan Oscarin voittajaksi, mutta skandaali oli valmis, kun kirjekuori osoittautui vääräksi ja oikea voittaja olikin Moonlight -elokuva. Ostin La La Landin omaan hyllyyni ja nuottikirjan, josta soitan ja laulan Justin Hurwitzin upeita kappaleita, kun olen unelmoivalla tuulella. Leffan sanoin: Here’s to the fools who dream!
5. Tuntematon sotilas (2017)
Väinö Linnan klassikkoromaani vuodelta 1954 kuuluu yleissivistykseen ja jonka itse luin ilokseni lukiossa. Kirjasta on tehty kolme elokuvaa, joista Edwin Laineen versio on tullut nähtyä lukuisia kertoja juhlavasti itsenäisyyspäivänä. Ohjaaja Aku Louhimies tarttui haasteeseen tehdä oma tulkintansa sotaromaanista ja onnistui siinä hienosti. Nykyajan teknisillä mahdollisuuksilla toteutettu elokuva on upeasti kuvattu ja koskettava kokonaisuus, jonka päätähtenä komeilee aina niin lahjakas Eero Aho. Myös muut näyttelijät on valittu rooleihinsa taidokkaasti. Kävimme mieheni kanssa katsomassa tämän elokuvateatterissa ja olimme molemmat hyvin vaikuttuneita. Myöhemmin Louhimies teki myös viisiosaisen tv-sarjan elokuvan pohjalta, mutta sitä en ole nähnyt. Ilmeisesti mukana on puolitoista tuntia materiaalia, jota ei nähty elokuvassa, joten kyseessä on varmasti mielenkiintoinen kokonaisuus.
6. Henkesi edestä (2015)
Petri Kotwican ohjaama draamaelokuva perustuu yllättävään tilanteeseen, joka muuttaa neljän ihmisen hengen peruuttamattomasti. Pariskunta ajaa kiireesti synnytyssairaalaan, kun auto törmää johonkin. Autoa ajanut nainen Kiia jarruttaa ja mies Lauri nousee autosta tarkistamaan mitä on tapahtunut, mutta sanoo ettei nähnyt mitään. Sairaalassa Kiia ystävystyy Hanna -nimisen naisen kanssa, jonka mies on jäänyt auton alle ja yliajaja paennut paikalta. Totuus tapahtuneesta paljastuu pikkuhiljaa ja lisämausteen moraaliseen dilemmaan tuo se, että Lauri on pappi, jonka pitäisi toimia ammattinsa ja uskonsa vuoksi täysin päinvastoin kuin miten hän toimii. Elokuva on loistavasti näytelty, kiitos siitä Laura Birnille, Eero Aholle ja Mari Rantasilalle ja kristillisten teemojen pohdintaa (rakkaus, usko, synti, anteeksianto) käsitellään kiinnostavasti yllättävän ja sattumanvaraisen tapahtuman myötä, joka voisi käydä kenelle tahansa meistä.
7. Spotlight (2015)
Spotlight on tiheätunnelmainen draama järkyttävästä aiheesta eli katolilaisten pappien harjoittamasta lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jota piilotellaan kirkon ylimpiä tahoja myöden. Tapausta alkaa tutkia The Boston Globe -lehden Spotlight -niminen ryhmä, joka on erikoistunut tutkivaan journalismiin ja heidän sitkeällä työllään saadaan selville ruma totuus peitellyistä tapahtumista. Näyttelijäjoukko tekee elokuvasta loistavan eli Mark Ruffalo, Rachel McAdams, Michael Keaton, Liev Schreiber, Stanley Tucci ja John Slattery. Elokuva voitti parhaan elokuvan ja alkuperäiskäsikirjoituksen Oscarit täysin ansaitusti. Tarina kerrotaan vetävän jännittävästi ja vastustamattoman tyylikkäästi. Näin draamaelokuvia pitäisi tehdä!
8. The Grand Budapest Hotel (2014)
Originellin auteur-ohjaajan Wes Andersonin parhaimmistoon kuuluva komedia, jonka visuaalisuus on täydellistä silmäkarkkia ja näyttelijäkaarti vilisee huippunimiä. Pääroolin vetää suvereenisti Ralph Fiennes, jonka komedialliset taidot tekevät vaikutuksen. Tämä mies osaa mitä vaan ja hallitsee roolin kuin roolin taidokkaasti. Elokuva kertoo The Grand Budapest Hotellin hotelliportieerista Gustav H.:stä ja tämän apulaisesta Zero Moustafasta, jotka sotkeutuvat rikollisiin kuvioihin. Tapahtumia riittää ja tarinan nopea juonenkuljetus vaatii katsojalta sataprosenttisen keskittymisen. Elokuva osoottautui yllättäväksi jättihitiksi, mutta itse en ollut yllättynyt, sillä kokonaisuus on valloittavan viihdyttävä ja hauska. Andersonin tyyli on hyvin tunnistettava ja nykyään ohjaaja toistaa jo liikaa itseään, mutta The Grand Budapest Hotel ei kompastu liialliseen kikkailuun.
9. Interstellar (2014)
2010-luvulla tehtiin lukuisia hienoja avaruuteen sijoittuvia sci-fi-elokuvia, joista päädyin tähän ikisuosikkiini eli Oscar-palkitun Christopher Nolanin Interstellariin. Tarina on inhimillisesti hyvin koskettava, sillä maapallon tuhoutuessa hiljalleen pitää ihmisten löytää uusi koti toiselta planeetalta, mutta uuden elinpaikan löytäminen on vaativa ja hengenvaarallinen tehtävä. Ihmisten vahva sinnikkyys ja luottamus universumiin ja rakkauteen voittaa kaiken. Nolanin mestariteos on visuaalinen elämys ja näyttelijät parasta A-ryhmää. Tietysti kaiken kruunaa Hans Zimmerin upea musiikki. Tähän elokuvaan en kyllästy sitten millään ja katson sen varmasti vuosittain. Kiitos Nolanille tästä mestarillisesta teoksesta!
10. Manchester by the Sea (2016)
Miten selvitä tragediasta, joka on niin suuri ja peruuttamaton, että pystyy tuskin elämään? Todella sydämeenkäyvä ja superliikuttava elokuva Lee Chandlerista, joka menettää veljensä ja saa tämän pojan holhottavakseen. Tarinan edetessä selviää, että Lee on menettänyt omat lapsensa traagisesti oman unohduksensa vuoksi. Nähtyäni tämän elokuvateatterissa olin täysin hajalla psyykkisesti, sillä aihe ei ole mitenkään helppo. Onneksi tarinassa on mukana myös anteeksiannon ja uuden alun toiveikkuuden teemat, jotta hahmot pääsevät tunnelista kohti valoa. Elokuva voitti parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen ja miespääosan Oscarit. Casey Affleck on ilmiömäinen Leen roolissa ja Michelle Williams huippu naispääosassa. Kannattaa varata nenäliinat esille, sillä itkutakuu on taattu.
Kuvat ja tiedot: imdb.com ja wikipedia.org
Kommentit
Lähetä kommentti