Super Size Me (2004)

                          

Dokumentaristi Morgan Spurlock kuoli pari viikkoa sitten 23.5.2024 ja halusin katsoa uudelleen sekä pahoinvointia että myötätuntoa herättävän dokumenttielokuvan tässä tapauksessa erityisesti McDonaldsin tarjoileman pikaruoan negatiivisista vaikutuksista terveyteen. 

Jo kaksikymmentä vuotta vanha dokumentti on häkellyttävää katsottavaa etenkin lihavuuden yleistymistä ajatellen ja toki myös Morganin syömishaasteen osalta. Se miten vuonna 2004 ennustettiin tilanteen kehittyvän on valitettavasti toteutunut ei vain Amerikassa vaan lihavuus ja siitä aiheutuvat terveydelliset haasteet ovat yhtä lailla ongelma meillä Suomessa. Jos tilanne näytti huonolta rapakon takana jo 2000-luvun alussa niin nyt epidemia lienee karannut käsistä. 

Spurlock itse on dokumentin teon aikaan ollut reilu 30-vuotias ja ihailtavan hyvässä fyysisessä kunnossa kolmen eri lääkärin määräämien testien perusteella. Sekä sydän-, sisätauti- että yleislääkärin mukaan veriarvot ovat priimaa ja mies keskivertoa parempikuntoisempi. Kaksi teini-ikäistä tyttöä haastoi McDonaldsin oikeuteen syyttäen yhtiötä ylipainostaan ja Spurlock päätti testata mitä pelkän pikaruoan syönti kuukauden aikana teettää ihmiselle ja kuinka addiktoivaa ja haitallista se on.

Morgan siis söi kolme ateriaa päivässä McDonaldsissa eli aamiaisen, lounaan ja päivällisen. Samalla hän tuli nauttineeksi kaikkia listalla olevia tuotteita vähintään kerran. Jos hänelle tarjottiin ateriaa super size me-koossa (jota ei enää ole tarjolla) oli Morganin otettava se. Lisäksi hän ei saanut harrastaa liikuntaa, koska keskiverto amerikkalainenkaan ei juuri liiku ja askelmäärä oli rajoitettava 5000:een päivässä. 

Morganilla alkoivat parin haastepäivän jälkeen vatsaoireet ja huonovointisuus. Merkittävä painonnousu tapahtui järkyttävän nopeasti. Tekee pahaa edes katsoa tätä suorastaan vaarallista ihmiskoetta, joka on toki ääriesimerkki, mutta silti loistavasti kuvattu, ravisteleva herätys. Ikävä kyllä se ei silti ole saanut minua käännytettyä totaalisesti pikaruokaa vastaan, mutta pakkohan se on myöntää ettei pikaruoka ole kuin valtava määrä kaloreita ja ravitsevuudeltaan pelkkää höttöä eli sen syöminen kannattaa pitää minimissä.

Dokumentti on rakennettu mielenkiintoisesti seuraamaan Spurlockin haasteen edistymistä, mutta se jakaa myös tietoa ja näkökulmia McDonaldsin toiminnasta sopivasti rytmitettynä. Pikaruoka kun on ja on ollut kunnon bisnestä lapsille jaettavine leluineen ja tv-ohjelmineen ja tämä puoli tuodaan hyvin havainnollisesti esille. Ja onpa olemassa mies, Don Gorske, joka syö big mac -hampurilaisia päivittäin ja on vielä elossa 70-vuotiaana, mikä on kiinnostavan ristiriitainen tapaus pikaruoan vahingollisuutta ajatellen. 

Oscar-ehdokkuuden ansainnut ja Sundance-festivaaleilla parhaan ohjauksen palkinnon saanut Super Size Me nousi ilmestyessään seitsemänneksi katsotuimmaksi dokumentiksi kautta aikain Amerikassa. Taatusti etenkin Spurlockin raju syömiskokeilu kiinnosti ihmisiä ja uskon sen kiinnostavan edelleen. Ja ei, mies ei kuollut lihavuuteen tai sydänkohtaukseen vaan syöpään. Dokumentin saama jatko-osa Super Size Me 2: Holy Chicken! (2017) selvittää pikaruokateollisuuden uudelleenbrändäystä terveellisempään suuntaan ja se jäi Morgan Spurlockin viimeiseksi elokuvaksi. 

Jäin pohtimaan olisiko vuoden kestoinen projekti, jossa Morgan olisi syönyt pikaruokaa 3-4 kertaa viikossa ollut realistisempi kokeilu? Dokumentaristi myönsi itsekin kuukauden testauksen olleen äärimmäinen esimerkki, mutta toisaalta siinä saatiin selville nopeammin terveydelliset muutokset ja kuitenkin on olemassa ihmisiä, jotka syövät pikaruokaa päivittäin. Suosittelen dokumentin katsomista ihan kaikille eikä uusintakatselukaan olisi pahitteeksi. Super Size Me katsottavissa Prime Video-palvelusta.

                                  ⭐️⭐️⭐️⭐️

         Kuva ja tiedot: imdb.com ja wikipedia.org