Inside Out 2 (2024)

                           


Vuoden 2015 Inside Out oli megamenestys, joka esitteli 11-vuotiaan Rileyn ja viisi tunnetta, jotka pyörittivät tytön mieltä. Nyt elokuva on saanut jatko-osan, joka on kerännyt jo yli miljardin dollarin lipputulot! 


Ohjaus: Kelsey Mann

Käsikirjoitus: Meg LeFauve, Dave Holstein

Lajityyppi: animaatio

Kesto: 1 t 36 min


San Franciscoon kotiutunut Riley on täyttänyt 13 vuotta ja edelleen jatkuva jääkiekkoharrastus tuottaa hänelle suunnatonta iloa. Eräänä päivänä murrosikähälytys iskee eikä mikään ole enää ennallaan. Jos aiemmin Rileyn mieltä hallitsivat viisi tunnetta, ilo, jonka vanavedessä tulivat suru, pelko, viha ja inho, ilmestyy nyt viisi uutta tunnetta mukaan sekoittamaan pakkaa. Nämä ovat ahdistus, kateus, nolous, ennui eli suomeksi ”ei pahemmin kiinnosta” ja nostalgia, jota ei tosin tarvita vielä pitkään aikaan. Kyseessä siis kunnon romutus pääkopassa.

Elokuvan juoni kulminoituu Rileyn toiveeseen päästä mukaan jääkiekkojoukkue Tulihaukkoihin ja samalla uuteen ystäväporukkaan, sillä Rileyn parhaat kaverit Bree ja Grace ilmoittavat vaihtavansa seuraavana syksynä koulua. Riley saa huomata miten vaikeaa on tehdä valintoja: ajatellako vain itseään vai myös muita? Ajaako oma kunnianhimo toisten ihmisten ja näiden tunteiden edelle? Miten ihminen voi huolehtia omista tarpeistaan niin, että huomioi myös muut?

Disneyn ja Pixarin Inside Out 2 alkaa iloisen energisellä meiningillä naurattaen katsojaa terävänäköisillä huomioillaan. Puolivälissä tarina muuttuu sekavammaksi, mutta sille on syynsä: ahdistus on ottanut vallan ja kun se pääsee totaalisesti valloilleen purkautuu se Rileyn kokemana paniikkikohtauksena. Tämä hetki elokuvassa liikutti minua syvästi etenkin, kun tytön ahdistunut mieli tarvitsi ja sai lohdutusta muilta tunteilta. Niin kaunis ja merkityksellinen kohtaus. Elokuvan loppupuoli etenee seesteisemmissä merkeissä ja pahin myllerrys on ohi (ainakin hetkeksi). 

Ilon tunne on johtanut Rileyn mieltä 13 vuotta, mutta murrosiän mukanaan tuomat epävarmuuden ja riittämättömyyden tunteet ovat valtavan voimakkaita. Tunteita, joista emme kukaan pääse koskaan lopullisesti elämämme aikana eroon, mutta joita voimme oppia hallitsemaan. Ilon toteamus siitä, että ehkä aikuistumiseen kuuluu se, että kokee vähemmän iloa jäi pyörimään mieleeni. Havahduttava ja surullinen lausahdus, joka on otettu mukaan herättelemään meitä tässä alati hektisemmässä maailmassa. Muistakaamme ilo, ettemme kadota itseämme ja pahimmassa tapauksessa uuvu.  



Jatko-osa sai uuden ohjaajan Kelsey Mannista, jolle Inside Out 2 on itse asiassa ensimmäinen elokuvaohjaus. Hän suoriutuu varmasti melkoisia menestyspaineita sisältäneestä työstään varsin mallikelpoisesti. Ainut mitä jäin harmittelemaan oli hätäisyys ja sekavuus tarinan kuljetuksessa, sillä näin tärkeiden teemojen äärellä olisi selkeys ollut tarpeen. Itselläni oli elokuvan jälkeen tunne, että päässäni kuhisee mehiläispesä, joka on yleensä merkki siitä, että tulee liikaa asiaa liian nopeasti. Pieni tempon rauhoittaminen olisi tehnyt terää. 

Luulin meneväni katsomaan suomeksi dubatun version, mutta ilahduin, kun kyseessä olikin englanniksi puhuttu alkuperäiselokuva. Mukana ääninäyttelijöinä kun on muun muassa Amy Poehler, Ayo Ebidiri, Diane Lane, Kyle Maclachlan ja Maya Hawke, jotka olivat kerrassaan huikeita. Varmasti myös kotimaiset näyttelijät kuten Minka Kuustonen, Pamela Tola, Kari Ketonen, Linnea Leino, Arttu Wiskari ja Hanna Pakarinen kumppaneineen ovat tehneet hyvää työtä.

Tunnetaidot ovat hyvin esillä oleva teema nykypäivänä ja Inside Out -elokuvat iskevät tässä kultasuoneen. Omien tunteiden tunnistaminen ja niiden säätely koskee meitä kaikkia ja näiden taitojen harjoittelu on aloitettava jo lapsena, jotta opimme tuntemaan itseämme paremmin ja ymmärtämään myös toisia. On arvokasta, että jatko-osa tarttuu myös ei-niin positiivisina pidettyihin tunteisiin kuten ahdistus, nolous ja kateus. Tunteet kun ovat ihmisiä yhdistävä elementti, joita tulee ja menee, mutta ne eivät määrittele keitä me olemme. Inside Out 2 esittelee katsojilleen myös käsitteen minäkuva eli käsityksen mikä meillä on itsestämme. Tämä on se tärkeä pohja, joka ollessaan vankka kannattelee meitä tunteiden myllerryksessä. Ajatuksia herättävä ja inhimillisyyttä pursuava elokuva, joka ei ainakaan aliarvioi katsojaansa. 


                                  ⭐️⭐️⭐️⭐️

      Kuvat ja tiedot: imdb.com ja wikipedia.org


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pikku salaisuutemme (2024)

The Deliverance (2024)

Kahdesti kadotettu tytär (2024)