No Way Out -Ei pakotietä (1987)

                             

Kevin Costnerin uran alkupuolen huippuleffa, joka on kuin sekoitus Pretty Womania ja Clint Eastwoodin Rajaton valta -elokuvaa. Gene Hackman on täydellinen vallan turmioima pahis, joka yrittää välttää rikostuomion syyttämällä viatonta miestä ovelan salajuonen avulla. 

Ohjaus: Roger Donaldson

Käsikirjoitus: Robert Garland

Näyttelijät: Kevin Costner, Gene Hackman, Sean Young, Will Patton, Howard Duff

Lajityyppi: toiminta/trilleri

Kesto: 1 t 54 min

Tätä toimintatrilleriä vuodelta 1987 en ollut nähnyt koskaan, mutta Prime Video lisää valikoimiinsa ilahduttavasti monipuolisempaa katsottavaa kuin moni muu vastaava suoratoistopalvelu ja sieltä löysin tämän helmen. No Way Out -Ei pakotietä on nuoren Kevin Costnerin ja kokeneen Gene Hackmanin tiheätunnelmainen elokuva, jossa Neuvostoliitto on ajalle tyypillisesti Amerikan vihollinen ja jossa kasarityyli on vahvasti läsnä. 

Elokuva alkaa kuulustelutilanteesta, jossa komentajakapteeni Tom Farrellia hiillostetaan kertomaan tutustumisestaan puolustusministeri David Bricen kanssa. Tämän lyhyen nykyhetken välähdyksen jälkeen katsoja johdatetaan tarinan alkuun kuusi kuukautta aiemmin, juhliin, joissa Farrell kohtaa rohkean ja näyttävän naisen Susan Atwellin. Pari rakastuu intohimoisesti, mutta salasuhteeseen luo varjon ministeri Brice, joka on myös ihastunut Susaniin ja käyttää tätä seuralaisenaan erilaisissa tilaisuuksissa. 

Yhden lisämutkan tilanteeseen tuo se, kun Farrellin opiskelutoveri Scott Pritchard esittelee tämän Bricelle, joka päätyy palkkaamaan Farrellin myöhemmin soluttautujaksi CIA:hin. Kuumottava tilanne eskaloituu lopulta mustasukkaisen puolustusministeri Bricen vaatiessa saada tietää Susanilta ketä tämä tapailee ja tappaa naisen vahingossa. 

Tunnelma sen kun tihenee ja tiivistyy tarinan edetessä. Pritchard kehittää salajuonen, jossa Susanin kuolema vieritetään Jurin, väitetyn KGB-agentin syyksi ja jonka Pritchardin miehet voisivat päästää huoletta pois päiviltä. Näin Brice itse säästyisi skandaalilta ja rikostuomiolta. Kukapa muu otetaan johtamaan tutkimuksia kuin Tom Farrell, joka tietää olevansa pääepäilty jos jää kiinni. Elokuva loppuu jännittävien vaiheiden jälkeen vielä yhteen yllätyskäänteeseen, jota ei ainakaan allekirjoittanut osannut aavistaa.

No Way Out perustuu Kenneth Fearingin romaaniin The Big Clock vuodelta 1946, jonka pohjalta on tehty jo aiemmin kaksi filmatisointia: The Big Clock (1948) ja Police Python 357 (1976). Tämä 1980-luvun versio oli aikoinaan menestys, sillä se saavutti 35,5 miljoonan lipputulot tuotantobudjetin ollessa kolmasosan eli 15 miljoonaa dollaria. Samana ilmestymisvuotena vuonna 1987 nähtiin Kevin Costnerilta myös Lahjomattomat (The Untouchables) ja miehen ura lähti huimaan nosteeseen. 

Ohjaaja Roger Donaldsonin käsistä on ponnistanut maailmalle sellaisia elokuvia kuten historiallinen draama The Bounty (1984), romanttinen komedia Cocktail (1988) ja katastrofileffa Dante’s Peak (1997). Kevin Costner teki monipuolisen Donaldsonin kanssa myös toisen elokuvan, poliittisen trilleri Thirteen Days vuonna 2000, mutta se osoittautui flopiksi.  No Way Out edustaa amerikkalaista neo-noiria eli film noir -lajityypin, ”synkän elokuvan”, jälkeläistä. Film noir -tyyli oli valloillaan suurin piirtein vuosina 1940-1960 ja sille on ominaista paitsi synkät tarinat myös tummanpuhuva valaistus. Neo noir lainaa tuosta genrestä modernisoiduilla teemoilla ja visuaalisuudella. Omaan silmään No Way Out näyttäytyi neo noirina lähinnä tarinan osalta ja ilmeisesti määritelmä onkin melkoisen löyhä. Donaldsonin parhaimmistoon lukeutuva elokuva pitää katsojan jännityksessä ja punoo mehukkaasti kiristyvän verkon syyttömän Farrellin ympärille. 

Elokuvan musiikin on säveltänyt ranskalainen, kolminkertainen Oscar-voittaja Maurice Jarre, jonka osaamista voi ihastella elokuvissa Arabian Lawrence (1962), Tohtori Zhivago (1965) ja Kuolleiden runoilijoiden seura (1989). Tällä kertaa musiikki kuulosti kuin b-luokan kauhuelokuvasta karanneelta ja suorastaan järkytyin nähdessäni Jarren nimen tekijäluettelossa. Elektroninen, moderni äänimaailma ei vaan istu No Way Outin tunnelmaan ja tuo kontrastisuudessaan mieleen Vangelisin scoren elokuvasta Tulivaunut (1981), joka on myös hyvin epätavallinen, mutta yllättävän toimiva ratkaisu. Lisäksi on mainittava Paul Ankan esittämät kappaleet No Way Out ja Say It, jotka kuulostavat juuri niin kasarilta kuin voi ja Pretty Woman -elokuvan soundtrackilta lainatuilta. 

Näyttelijät ovat odotetun huippuja ja etenkin pääosanäyttelijät Costner ja Hackman. Jälkimmäinen legenda on nähty vastaavissa rooleissa useamminkin, kuten Tom Cruisen tähdittämässä Firma (1993) - ja Clint Eastwoodin Rajaton valta (1997) -elokuvissa. Hackman taitaa suvereenisti ulkoisesti miellyttävän, mutta juonikkaan hahmon tulkitsemisen. Nuoressa Costnerissa on jo nähtävissä tähtiaines, joka johti myöhemmin Oscar-palkittuun ja monipuoliseen uraan. 

No Way Out on omistettu kuvaaja John Alcottille, joka kuoli kuvausten päätyttyä. Elokuvan kuvaus on myös yksi sen vahvuuksista. Viihdyttävä ja hieno trilleri Washingtonin poliittisesta sydämestä seksikästä pohjavirettä unohtamatta.  

                                 ⭐️⭐️⭐️⭐️

      Kuvat ja tiedot: imdb.com ja wikipedia.org