Suloinen ikuisuus (1997)
Kanadalaiskaupunkia kohtaa tragedia, kun suuri osa kylän lapsista kuolee bussionnettomuudessa. Asianajaja Mitchell Stevens, jolla on oma synkkä salaisuus ja menneisyyden painolasti, painostaa surevia vanhempia nostamaan oikeusjutun syyllisen tuomitsemiseksi.
Ohjaus: Atom Egoyan
Käsikirjoitus: Atom Egoyan
Näyttelijät: Ian Holm, Sarah Polley, Maury Chaykin, Bruce Greenwood, Tom McCamus, Gabrielle Rose, Arsinée Khanjian, Alberta Watson
Lajityyppi: draama
Kesto: 1 t 52 min
Viime vuonna kuolleen amerikkalaisen Russell Banksin samannimiseen romaaniin (1991) perustuva elokuva on lukemieni taustatietojen perusteella jopa kirjan veroinen ellei parempi. Harvinaisen hyvästä sovituksen on siis kysymys. En harmikseni löytänyt kirjaa kotipaikkakuntani kirjaston valikoimista, sillä nähtyäni elokuvan alkoi romaani kiinnostaa kovasti, mutta etsinnät jatkukoon. Kirja on saanut innoituksensa tosielämän tapahtumasta, kun Coca-Cola-rekka törmäsi koulubussiin Texasissa vuonna 1989. 21 lasta hukkui ja useita kymmeniä loukkaantui.
Suloinen ikuisuus on mystinen ja surumielinen elokuva, joka jää kummittelemaan mieleen. Sam Dentin pienessä kaupungissa kaikki tuntevat toisensa ja toistensa asiat. Joka perheessä vaikuttaa olevan omat salaisuutensa ja haasteensa. Talvisena aamuna koulubussi kuljettajaan Dolores Driscoll kerää koululaiset kyytiinsä iloisen puheensorinan saattelemana ja Billy Anselin ajaessa bussin perässä, jotta hänen kaksi lastaan voivat vilkuttaa isälleen. Alamäen kaarteessa bussi ei tottele Doloresin ohjausta vaan syöksyy suojakateen läpi kohti järveä, jonka jää pettää bussin painon alta. 14 lasta kuolee, suurin osa pienen ja tiiviin yhteisön jälkipolvesta.
Mitchell Stevens, piinkova ja sinnikäs juristi saapuu kaupunkiin vakuuttamaan vanhemmat oikeusjutun nostamisen tärkeydestä. Surevia tragedian kokeneita kannustetaan vaatimaan oikeutta kaupungilta ja bussifirmalta, sillä Stevens on varma ettei kyseessä ollut pelkkä onnettomuus vaan jonkun huolimattomuudesta johtuva tilanne. Syyllinen on löydettävä ja vanhempien saatava tuoduksi vihansa julki. Se mitä Stevens ei kerro asukkaille on taustavaikutin ohjaamassa hänen toimintaansa: asianajajan oma tytär on huumeaddikti ja isä häpeää suuresti kokemaansa epäonnistumista vanhempana.
Oikeusjutun menestykselle on erityisen tärkeää eloonjääneiden lausunnot ja varsinkin 15-vuotiaan, vyötäröstä alaspäin halvaantuneen Nicole Burnellin todistus. Tyttö kuitenkin yllättää kuulemistilaisuudessa kaikki ja etenkin korvausrahoja hamuavan isänsä ikävällä tavalla lausuntoa antaessaan. Nicolen toiminnan taustalla on karmea syy, jota ei myöskään tuoda julkisesti esille.
Suloinen ikuisuus käsittelee menetyksen, armollisuuden ja kätkettyjen, pinnan alla väreilevien tunteiden teemoja kiehtovalla tavalla. Käsikirjoittaja-ohjaaja Atom Egoyan liikkuu menneen ja nykyisyyden tapahtumien välillä taidokkaasti. Kanadalaisen elokuvantekijän kaupallisesti menestyin elokuva on eroottinen trilleri Chloe vuodelta 2009, mutta Suloinen ikuisuus on hänen tuotantonsa ehdoton arvostelumenestys. Elokuvassa ei tunteilla mässäillä vaan sen voima perustuu hillittyyn ilmaisuun ja hiljaiseen kärsimykseen tai Nicolen tapauksessa voimaan. Vaikutuin Egoyan
Ian Holm, palkittu ja arvostettu näyttelijä, joka sai tunnustusta elokuvasta Tulivaunut (1981) ja joka tuli tunnetuksi suurelle yleisölle roolistaan Bilbo Reppulina Taru sormusten herrasta -saagassa, näyttelee hurjan herkästi ja inhimillisellä otteella pääroolinsa. Myös Nicolen roolissa nähtävä Sarah Polley häikäisee. Hän on nykyään itsekin elokuvantekijä, joka voitti parhaan sovitetun käsikirjoituksen Oscarin vuonna 2022 elokuvasta Women Talking.
Löysin elokuvan SF Anytime -palvelun kautta, jota ei voi suositella laadun puutteen vuoksi, mutta kirjastossa olisi ollut myös tämä helmi lainattavana. Tässä taas yksi mestariteos, jonka kohdalla ihmettelen miksen ollut nähnyt tätä aiemmin. Suloinen ikuisuus pohtii onko parempi antautua elämän arvoituksellisuudelle, antaa anteeksi ja jatkaa elämää kuin jäädä vannomaan kostoa ja muhimaan omassa vihassaan. Traagisesta aiheesta on saatu ilman melodramaattisuutta kerrottu aikuisten satu.
⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Kuvat ja tiedot: imdb.com ja wikipedia.org
Kommentit
Lähetä kommentti