Three Pines -sarja (2022)

                                   


Louise Pennyn suosittuihin rikoskirjoihin perustuva sarja on kuin moderni Hercule Poirot siirrettynä Quebecin upeisiin maisemiin. Pitkästä aikaa hyvällä tavalla vanhanaikainen ja tyylikäs rikossarja, joka on suuri nautinto.

Kanadalainen kirjailija Louise Penny on luonut tähän mennessä 18 kirjaa käsittävän kirjasarjan, jonka päähahmo ylikomisario Armand Gamache selvittää mitä erilaisempia murhia yhdessä Sûreté du Québecin murharyhmän kanssa. 

Kausi koostuu kahdeksasta jaksosta ja neljästä tarinasta, joiden lisäksi mukana on kirjoista poiketen yksi koko kauden läpileikkaava tarinalinja liittyen kadonneeseen alkuperäisväestön tyttöön. 

Sarjan tarinat perustuvat kirjoihin Kylmän kosketus, Kuukausista julmin, Kiveen hakattu kuolema ja viimeisin tarina novelliin The Hangman, joka ei kuulu kirjasarjaan vaikka siinä seikkaileekin Gamache. 

Three Pinesin idyllinen kylä on mitä tunnelmallisin ja oivallisin paikka paitsi kiinnostaville hahmoille kuten esimerkiksi äksylle kirjailijalle Ruth Zardolle, joka pitää lemmikkinään suloista ankkaa myös jännittäville tapahtumille. Ehkä paikan pienuus tosin herättää epäuskoisuutta epäilyttävien kuolemantapausten määrän suhteen, mutta en antanut tämän häiritä itseäni liikaa. 

Näyttelijävalinnat ovat onnistuneet mainiosti ja erityisesti Alfred Molina pääroolissa Gamachena on täydellinen valinta. Monipuolista uraa teatterissa, televisiossa ja elokuvissa tehnyt brittiläinen Molina hurmaa charmanttina ja älykkäänä ylikomisariona herättäen vaivatonta sympatiaa nallekarhumaisella olemuksellaan. Muita näyttelijöitä sarjassa ovat muun muassa Rossif Sutherland, Elle-Máijá Tailfeathers ja Tantoo Cardinal. 

Sarjan lavastus ja puvustus luovat merkittävällä tavalla tunnelmaa ja arvostan sitä, että kuvaukset on suoritettu autenttisissa paikoissa eli itse asiassa siellä minne kirjat sijoittuvat. Saint-Armandin kunta, missä hoidettiin sarjan ulkokuvaukset, on viehättävä miljöö ja toimii kuin yhtenä hahmona. 

On suuri sääli, että sarja jäi lopulta vain yhden kauden mittaiseksi, koska se loppui jännittävään kohtaan ja olisin niin mielelläni katsonut lisää Gamachen ja kollegoiden edesottamuksia. Vähemmän väkivaltaa ja verta sisältävä sarja keskittyy enemmän luomaan tunnelmaa ja tutustuttaa kylän väkeen. 

Minisarja löytyy Prime Videon valikoimasta. 


                               ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

       Kuva ja tiedot: imdb.com ja wikipedia.org

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pikku salaisuutemme (2024)

The Deliverance (2024)

Kahdesti kadotettu tytär (2024)