Ei koskaan yksin (2025)

                           

Klaus Härön odotettu uutuuselokuva on kunnioitettava poliittisen tositarinan filmatisointi, jonka kuvaus on erityisen nautinnollista katsottavaa. Ei koskaan yksin jättää surullisen ajankohtaisesta aiheesta huolimatta yliyrittämisen ja kiirehdityn tunnelman maun. 

Ohjaus: Klaus Härö

Käsikirjoitus: Klaus Härö, Jimmy Karlsson

Näyttelijät: Ville Virtanen, Nina Hukkinen, Rony Herman, Naemi Latzer

Lajityyppi: sota/draama

Kesto: 1 t 25 min 

Klaus Härö (s. 1971) on arvostetuimpia elokuvaohjaajiamme, jonka elokuvat ovat pieniä suuria tarinoita elämästä ja keränneet kiitosta niin kriitikoilta kuin katsojilta. Erityisesti Härön edellinen työ Rakkaani merikapteeni vuodelta 2022 sai yli 120000 katsojaa ja palkittiin muun muassa parhaan kansainvälisen elokuvan yleisöpalkinnolla Chicago International Film Festivaalilla. Eniten katsottu elokuva Häröltä lienee kuitenkin Äideistä parhain (2005) yli 200000:lla katsojalla. 

Tällä kertaa Härö on työstänyt yhdessä Jimmy Karlsonin kanssa käsikirjoituksen Rony Smolarin kirjan Setä Stiller: Valpon ja Gestapon välissä pohjalta. Kyseinen setä on muuten toimittaja Ruben Stillerin isoisä. Lähes kaksikymmentä vuotta kestänyt projekti sai alkunsa, kun ohjaaja Härö oli törmännyt nuorena tietoon, miten Suomesta on luovutettu siviilejä natsi-Saksaan ja ajatus kotimaan yhteydestä holokaustiin jäi häiritsemään.

Ei koskaan yksin kertoo Abraham Stillerin, vaatetusliikkeen johtajan ja juutalaispakolaisten puolustajan tarinan. Hän saa vastaansa valtiollisen poliisin eli Valpon päällikön Arno Anthonin, joka yrittää turvata oman selustansa pakkopalauttamalla juutalaisia Saksaan, oletetun voittajan maahan. Suomesta lähti laivalla lopulta takaisin Saksaan kahdeksan juutalaista pakolaista, joiden joukossa nainen ja kaksi lasta. 

Stiller, joka on myös rabbi, on palkannut liikkeeseensä juutalaisia ja kun juutalaisen seurakunnan auttamia pakolaisia aletaan uhkailla, on Abraham yhteydessä ministeri Tanneriin estääkseen Valpon Anthonin aikeet. Lopulta luovutettujen määrä jää pelättyä pienemmäksi, vaikkakin heistä vain yksi selviytyy hengissä ja päätyy lääkäriksi Tel Aviviin.

Ei koskaan yksin on neljän miljoonan euron budjetillaan kunnianhimoinen projekti, jonka ajankuvaukseen on panostettu ja Robert Nordströmin kuvaus on sykähdyttävää. Vaikka budjetti kuulostaa suomalaisen korviin suurelta, on se tosiasiassa melko pieni, mikä näkyy esimerkiksi kuvauspaikkojen hyvin rajallisessa määrässä. Helsingin Sanomien arviossa ihmeteltiin, miksi elokuvassa on koko ajan syksy. Varmasti juuri tuotannollisista ja taloudellisista syistä. 

Päärooleissa nähdään Ville Virtanen ja Kari Hietalahti. Yleensä koomikoksi mielletty Hietalahti on näyttänyt Roba-sarjassa vakavamman roolin osaamista ja elokuvan pääpahiksena Anthonina hän suorastaan häikäisee. Ville Virtasen tulkinta Stilleristä on harmillisen pökkelö ja etenkin puhetyyli liian monotonista. Ilmeiden osalta hän kyllä vakuuttaa, mutta muu muassa saksan kielen ääntämiseltään ei. 

Matti Byen musiikki on kaunista ja tukee tarinaa vähäeleisen tyylikkäästi. Natsiupseerin soittaessa flyygelillä Sibeliuksen Valse Tristea käy kylmät väreet pitkin selkäpiitä, sillä kohtaus tuntui kuin kansallisaarteemme ryöstöltä. Dramaattinen ja kansallistunnetta herättävä kappalevalinta. 

Elokuva on kestoltaain vain 85 minuuttia, mikä selittänee kiireen tunnun ja sen, että tarina hyppii liian vauhdikkaasti eteenpäin. Vaikka vuosiluvut ja paikan nimet näytetään kirjaimellisesti kissan kokoisilla kirjaimilla, en meinannut pysyä ajankulun perässä. Hahmojen omat tarinat jäävät liian ohuiksi ja Aki Kaurismäen tyylinen dialogi jättää toivomisen varaa. 

Ei koskaan yksin sortuu liikaan yrittämiseen liian laihoilla eväillä, mutta arvostan Härön ja kumppaneiden ponnisteluja. Suomen oma Schindlerin lista ei ole mestariteos, mutta kelpo yritys kylläkin. Härön elokuvat ovat aina katsomisen arvoisia. 

                                     ⭐️⭐️⭐️

  Kuvat ja tiedot: imdb.com, wikipedia.org ja yle.fi