Maria (2024)

                             

Oopperalaulaja Maria Callaksen viimeisistä päivistä kertova elokuva on surumielisyydessään kaunis ja pakahduttavalla musiikillaan tunteisiin vetoava. Oscar-voittaja Angelina Jolie tekee uransa lumoavimman roolityön.

Ohjaus: Pablo Larraín

Käsikirjoitus: Steven Knight

Näyttelijät: Angelina Jolie, Pierfrancesco Favino, Alba Rohrwacher, Haluk Bilginer, Kodi Smit-McPhee

Lajityyppi: elämäkerta, draama

Kesto: 2 t 3 min

Maria Callas (1923-1977) on yksi kaikkien aikojen oopperalaulajista tai ehkä jopa se kirkkain tähti. Diiva isolla D:llä, jumalainen kaunotar, jonka äänenkäyttö on teknisesti priimaa ja tulkinta täydellistä. Callaksen äänessä kuuluvat kaikki sävyt ja tunnetilat vastaansanomattoman upeasti.

Hänestä on tehty aiemmin kiinnostava dokumentti Maria by Callas (2017) ja nyt merkittävien naishahmojensa trilogian täydentää Pablo Larraín, jonka aiemmat elokuvat ovat valottaneet Jackie Kennedyn (Jackie 2016) ja Prinsessa Dianan (Spencer 2021) maailmaa. 

Maria on samalla näyttelijä Angelina Jolien paluu Hollywoodin parrasvaloihin. Jolie lumoaa katsojan ensiminuuteista lähtien ja täytyy sanoa, että vaikutuin hänen kauniista äänensävystään ja reilun puolen vuoden harjoittelulla aikaansaadusta laulutaidostaan. Jolie kun ei ole laulanut aiemmin, ainakaan klassista musiikkia.

Angelina on todennut, että oopperalaulu on ainut asia, missä hän kokenut kehon, äänen ja tunteiden käytön niin kokonaisvaltaisesti. Siksi Jolie suosittelee kaikkia kokeilemaan tätä vaativaa, mutta antoisaa musiikin lajia. 

Elokuvassa yhdistetään kiinnostavalla tavalla Callaksen ja Jolien laulua ja vaikka molemmat on tunnistettavissa, on miksaus suoritettu sujuvasti ja hienovaraisesti. Callaksen ääni on niin ainutlaatuinen, ettei elokuvaa olisi voinut mitenkään toteuttaa ilman sitä. 

Jo elokuvan alku aiheuttaa kylmät väreet, jotka toistuvat aina, kun kuullaan Callaksen laulua. Mukaan on valittu Marian uran hienoimpia tulkintoja kuten O Mio Babbino Caro Puccinin oopperasta Gianni Schicchi ja Casta Diva Bellinin Normasta. 

Jolien tulkinta Mariasta on liian kiltti, mutta hän tavoittaa Callaksen haavoittuvuuden hienosti. Maria on suosikkini ohjaaja Larraínin tuotannosta ja yksi syy on ehdottomasti Angelina Jolie, jolta löytyy roolin vaatimaa kypsyyttä. Olisin suonut hänelle kernaasti Oscar-ehdokkuuden.  

Kuvaaja Edward Lachman on onnistunut vangitsemaan Pariisin syksyisen loiston, mikä luo lämpimän 1970-luvun vaikutelman. Elokuva sijoittuu syyskuun puolivälin päiviin vuonna 1977. Menneitä aikoja muistellessa värit vaihtuvat mustavalkoiseen, mikä on eittämättä aika kliseinen valinta, mutta kuvauksesta saatu Oscar-ehdokkuus on ehdottoman ansaittu. 

Lavastus, puvustus, hiukset ja meikki on kaikki pieteetillä tehty ja luovat upeasti loisteliaan ajankuvan. Callaksen esiintymisasut ovat erityisen vaikuttavia kopioita ja tämän koti kuin palatsi. Ei enempää eikä vähempää maailmanluokan diivalle.

Maria on fiktiivinen tulkinta oopperalaulajan viimeisen viikon päivistä ja kuolemasta. Terveydelliset haasteet, lääkkeiden liikakäyttö ja menetetyn äänen takaisin saaminen värittävät tähden loppuaikaa. Apunaan hänellä on kaksi läheistä luotettua, sisäkkö Bruna ja hovimestari Ferruccio. Ei sovi unohtaa kahta koiraa, joille Maria syöttää osuuteensa ruoasta menetettyään ruokahalunsa. 

Elokuva tuntuu kestoaan pidemmältä, mutta tällä kertaa verkkaisuus ei korreloi tylsyyden kanssa. Uppouduin tyytyväisenä Callaksen maailmaan ja koin pitkästä aikaa totaalisen eskapistisen paon todellisuudesta. Viipyilevä tunnelma on hyvää vastapainoa nykyajan hektisyydelle, mutta saattaa myös tuntua katsojasta liian hitaalta.

Maria kannattaa kokea valkokankaalta, sillä sieltä sen kauneus ja musiikin voima välittyy parhaiten.

                                 ⭐️⭐️⭐️⭐️

      Kuvat ja tiedot: imdb.com ja wikipedia.org