Nosferatu (2025)

                                

Uusintaversio vuoden 1922 mykkäfilmistä lunastaa kirkkaasti kaikki odotukset! Mykistävän hieno visuaalinen elämys, joka on myös surullinen ja karmiva rakkaustarina. 

Ohjaus: Robert Eggers

Käsikirjoitus: Robert Eggers

Näyttelijät: Bill Skarsgård, Nicholas Hoult, Lily-Rose Depp, Aaron Taylor-Johnson, Emma Corrin, Willem Dafoe

Lajityyppi: goottikauhu

Kesto: 2 t 12 min

Tarina Nosferatusta eli vampyyrista on ikiaikainen ja nyt siihen on tarttunut Robert Eggers, yksi kiinnostavimmista elokuvantekijöistä tällä hetkellä. Eggersia pitkään kiehtonut aihe sai vuosien kehittelyn jälkeen päivänvalon ja pakko todeta heti kärkeen, että tätä kannatti odottaa!

Nosferatusta on tehty kaksi elokuvaa, F.W. Murnau vuonna 1922 ja Werner Herzog vuonna 1979. Jo tuon ensimmäisen elokuvan tarinan lähteenä on käytetty Bram Stokerin Draculaa, mutta pienin muutoksin, sillä Murnau tuottajineen ei halunnut maksaa tekijänpalkkiota Stokerille. Heidät haastettiin oikeuteen, jonka seurauksena kaikki kopiot elokuvasta määrättiin tuhottavaksi, mutta onneksi muutama säilyi ja elokuva saatiin restauroitua Stokerin lesken kuoltua. 

Eggersin Nosferatu on uskollinen tulkinta Stokerin romaanista. Kreivi Orlok -niminen vampyyri houkuttelee vasta-avioituneen herra Hutterin tekemään luokseen kiinteistökauppoja, jotta hän saisi tämän hengiltä ja Hutterin jumalaisen kauniin vaimon Ellenin itselleen. Orlok matkaa meriteitse Wisborgin kaupunkiin Saksaan aiheuttamaan kuolemaa ja sekasortoa kunnes Ellen taipuu häneen tahtoonsa ja suostuu Nosferatun vaimoksi. 

Eggersin elokuvalla on paljon ansioita ja ensimmäinen niistä on sen visuaalinen toteutus ja Jarin Blaschken kuvaus. Elokuva on fantastista katsottavaa: sen valon ja varjon käyttö, kauniit värit vs. mustavalkoisuus ja jylhät maisemakuvat tukevat tarinankerrontaa täydellisesti ja toki on annettava kunniaa myös ajankuvaa oivallisesti rakentavalle puvustukselle ja lavastukselle. 

Toiseksi elokuvan musiikki säväyttää. Sen on säveltänyt irlantilais-brittiläinen Robin Carolan, joka on tehnyt musiikin Eggersin aiempaan elokuvaan The Northman. Nosferatussa hän tavoittaa vahvalla jousien ja kuoron käytöllä ja dynamiikan vaihteluilla sekä tarinan traagisuuden että herkkyyden. Etenkin elokuvan lopun melodisuus kappaleessa Daybreak on raastavan kaunista kuunneltavaa. 

Kolmanneksi on nostettava loistelias näyttelijäkaarti, jossa ei ole heikkoa lenkkiä. 25-vuotias Lily-Rose Depp säväyttää kovin, sillä hän on paitsi eteerisen kaunis myös hurjan lahjakas. Selvästi siis perinyt vanhempiensa Vanessa Paradiksen ja Johnny Deppin parhaat puolet. Lily-Rose sopii Ellen Hutterin rooliin paremmin kuin alun perin valittu Anya Taylor-Joy, sillä hänen viattomampi olemuksensa on täydellinen. 

Nicholas Hoult tekee nousukiitomaista uraa Hollywoodissa eikä syyttä, sillä hän onnistuu roolissa kuin roolissa. Thomas Hutterina, kunnianhimoisena, mutta vaimostaan syvästi välittävä kiinteistövälittäjänä Hoult tavoittaa vaivatta eri tunnetilat ja esittää ne vaikuttavasti. 

Konkariutta elokuvassa edustaa Willem Dafoe, joka sopii osaansa sveitsiläisenä professori Franzina, joka tutkii ja selittää napakasti tapahtumien syitä ja seurauksia kuin nenä päähän. Dafoe on äärimmäisen vakuuttava. 

Ja sitten itseoikeutetusti tarinan pahuuden ilmentymän eli Nosferatun esittäjä Bill Skarsgård. Näyttelijän aiempi rooli Pennywise-pellenä It -filmatisoinneissa on johtanut tietynlaiseen profiloitumiseen näyttelijänä, mikä voi olla kaksiteräinen miekka. Skarsgård onnistuu kuitenkin pahan roolissa tälläkin kertaa ja etenkin äänenkäytön osalta. Kreivi Orlokin puhetapa ja varjoissa lymyily rakentaa pelkoa tehokkaammin kuin hurja olemus. 

Ainoan miinuksen annan CGI:n eli tietokone-efektien käytöstä. Tämä näkyy etenkin elokuvan lopussa eikä sinänsä häiritse lopputulosta, mutta CGI:stä syntyy muovinen ja epäaito vaikutelma. Koska Nosferatu on muuten niin upea teos, katson mielelläni läpi sormien tätä seikkaa. 

Elokuvan kiinnostavuudesta voinee päätellä jotain, sillä kotipaikkakuntani ensi-illassa oli paikalla yllättävän paljon väkeä. Sekin on mielenkiintoista, että kolme ihmistä lähti kesken kaiken pois. Liekö kuvotusta hetkittäin aiheuttaneet tapahtumat olleet liikaa herkimmille katsojille, sillä itsellänikin oli paikoitellen hankaluuksia raakuuksien suhteen. Elokuva aiheuttaa myös toivomaani pelkoa ja kerran hätkähdin penkissäni niin, että varmaan muut samalla rivillä istuneet ihmettelivät. 

Nosferatu saattaa olla vuoden paras kauhuelokuva ja joka tapauksessa leffa, joka on nähtävä valkokankaalta. Mitä nautittavin elokuvaelämys, jonka saatan mennä katsomaan uudestaan, mutta jonka vähintään ostan omaan kokoelmaani. Goottiestetiikan ja kauhun ystäville napakymppi!

                                 ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

       Kuvat ja tiedot: imdb.com ja wikipedia.org