The Last Showgirl (2024)

                              

Pamela Andersonin paluu Hollywoodiin juhlituksi näyttelijäksi on kuin hänelle nakutetun roolin ansiota. Elokuva, josta löytyy kimallusta, koskettavuutta ja samaistumispintaa. 

Ohjaus: Gia Coppola

Käsikirjoitus: Kate Gersten

Näyttelijät: Pamela Anderson, Kiernan Shipka, Brenda Song, Billie Lourd, Dave Bautista, Jamie Lee Curtis

Lajityyppi: draama

Kesto: 1 t 29 min

1990-luvun Baywatchin povipommina ja sotkuisasta liitostaan Tommy Leen kanssa tutuksi tullut näyttelijä Pamela Anderson tekee kovaa paluuta ja suoraan Hollywoodin polttavimpiin parrasvaloihin. Vuonna 2022 Pamela teki Broadway-debyyttinsä Chicago-musikaalissa ja vuotta myöhemmin hänestä ilmestyi Netflix-dokumentti Pamela, a Love Story. 

Paluu on sisältänyt uusia aluevaltauksia ja rooli Shelly Gardnerina, pitkäaikaisena Le Razzle Dazzle -tanssitähtenä on Pamelan tähänastisen uran kruununjalokivi. Kate Gerstenin käsikirjoitus on kuin Andersonia varten kirjoitettu vaikkei näin oikeasti olekaan. Rooli meinasi mennä ohi Pamelalta johtuen hänen nyttemmin entisen edustajansa ratkaisusta hylätä käsikirjoitus, mutta elokuvan ohjaaja Gia Coppolan, Francis Ford Coppolan lapsenlapsen, otettua yhteyttä Pamelan poikaan Brandoniin saatiin Pamelan itsensä mielipide, joka oli ymmärrettävän innostunut uudesta haasteesta. 

Pienen budjetin The Last Showgirl on intiimi elokuva, jonka kesto on täydellinen. Se jättää kaipaamaan lisää, sillä Shellyn ja tanssijaystäviensä melankolinen, mutta yhteen hiileen puhaltava maailma on samaistuttava miljööstään huolimatta. Tarina tutustuttaa katsojan Las Vegasissa lähes 40 vuotta pyörineeseen Le Razzle Dazzle -tanssiesitykseen, jossa naiset ihastuttavat höyhenillä ja strasseilla koristelluissa rintaliiveissä ja stringeissä eli kyseessä on lähes alastomat tanssijat. Tanssiesitystä ei elokuvassa kuitenkaan varsinaisesti näytetä, mikä on ollut fiksu veto, sillä epäilen Pamela Andersonin kärsivän roolin vaatiman tanssitaidon puutteesta.

Lähes tyhjille saleille pyörivästä esityksestä vastaava Eddie (yllättävän sympaattinen Dave Bautista) kertoo tanssijoille Le Razzle Dazzlen tulleen tiensä päähän. Shelly ja nuoremmat kollegat joutuvat tiukan tilanteen eteen, sillä uusia tanssitöitä ei noin vain ole saatavilla Las Vegasissa. Varsinkin 57-vuotias Shelly järkyttyy menettäessään rakkaan työnsä, jossa on saanut kokea olevansa pidetty ja ihailtu huomion keskipiste. 

Shellyllä on tytär Hannah, jonka on kasvattanut käytännössä perhetuttavat, Kellyn pariskunta. Tämä ratkaisu on vaikuttanut kaksikon väleihin, sillä Hannah on kokenut äitinsä hylänneen hänet aikoinaan. Nähtyään Shellyn tanssiesityksen suhde kriisiytyy, sillä Hannah ei arvosta showta saati ymmärrä, miksi hänen äitinsä on asettanut työnsä etusijalle suhteessa lapseensa. 

Shellystä on muodostunut sen sijaan nuorten työkavereidensa piirissä eräänlainen äitihahmo, joka auttaa, kuuntelee ja lohduttaa. Se ei välttämättä ole Shellyn itsensä valitsema rooli, mutta mahdollistaa kokemuksen perheestä. 

The Last Showgirl näyttää hohdokkaana pidetystä Las Vegasista erilaisen puolen kuin yleensä: surumielisen ja keskeneräisten työmaiden ankean harmauden. Miljöö on osuva viimeiselle, menneiden aikojen kimalluksesta muistuttavalle tanssiesitykselle, joka saa väistyä jännittävämpien ohjelmanumeroiden alta aivan kuten lähes 60-vuotias Shelly, joka on yhteiskunnan silmissä kadottanut nuoruutensa ja potentiaalinsa. 

Elokuva onkin kannanotto siihen, miten ikääntynyttä eli keski-ikäistä ja sen ylittänyttä naista kohdellaan etenkin viihdeteollisuudessa. Shellyn osallistuessa koe-esiintymiseen hän saa kuulla töykeältä miesohjaajalta, ettei ole enää nuori ja seksikäs. Vuosikymmenet kaavoihin kangistuneessa tanssishowssa esiintyneen Shellyn tyyli on auttamatta kaukana modernista. Nöyryyttävästä kohtauksesta tekee kuitenkin kauniin se, miten itsensä tunteva ja puutteensa tiedostava Shelly puolustaa itseänsä. 

Vaikka The Last Showgirl on alakuloinen ja liikuttava, niin siitä löytyy myös voimaannuttavaa tunnelmaa. Edellä mainittu kohtaus toimii hienona esimerkkinä itsensä rakastamisesta ja hyväksymisestä. Myös ystävyydessä ja perheessä on voimaa.

Pamela Andersonin roolisuoritusta on yleisesti hehkutettu, mutta itse koin sen epätasaisena. Välillä hän vakuuttaa haavoittuvaisuudellaan ja välillä sortuu liioitteluun ja levottomaan ilveilyyn. Shellyn hahmolle sopii Pamelan piirteet kuten tämän kimakka ääni ja 90-luvun ylinypityt kulmakarvat, mutta toisaalta ne muistuttavat liikaa Pamelasta itsestään. Jamie Lee Curtis ansaitsi muun muassa Bafta-ehdokkuuden roolistaan Shellyn ystävänä Annettena ja häikäisee rohkeana, alkoholia kittaavana ex-tanssijana, mutta jää hieman irralliseksi hahmoksi. 

Pienikin on kaunista ja tässä The Last Showgirl onnistuu hienosti. Kuuluisan Coppolan klaanin jäsenen Gian kolmas elokuva jää yksinkertaisesta tarinasta huolimatta pyörimään mieleen. Shelly on rakastettava hahmo, jolle haluaa kaikkea hyvää, aivan kuten muistan kirjoittaneeni Pamela Andersonista katsottuani hänestä kertovan dokumentin vuonna 2023. 

The Last Showgirl kulkee Coralie Fargeatin The Substance -elokuvan jalanjäljissä antaen valokeilan naisnäyttelijälle, joka lähestyy kuutta kymmentä ja sitä kautta uuden idolin naiskatsojille. Ikääntyminen on väistämätöntä, mutta omanarvontunne ei vanhene koskaan. Kiitos Shelly inspiroivasta esimerkistä! 

                                    ⭐️⭐️⭐️⭐️

         Kuvat ja tiedot: imdb.com ja wikipedia.org