Orenda (2025)

                                   

Ristiriitaisen vastaanoton kriitikoilta saanut Pirjo Honkasalon paluuteos on kuin kauniisiin saaristokuviin kääritty unilääke. 

Ohjaus: Purjo Honkasalo

Käsikirjoitus: Pirkko Saisio

Näyttelijät: Alma Pöysti, Pirkko Saisio, Hannu-Pekka Björkman, Luca Leino

Lajityyppi: draama

Kesto: 1 h 57 min

Haluan ehdottomasti  kannattaa suomalaista elokuvaa ja olenkin nähnyt useamman onnistuneen sellaisen viime aikoina, mutta Orenda on valitettava poikkeus. Sen tekotaiteellinen ja liioitellun vakava maailma tuntuu pakahduttavan väsyttävältä. 

Pirjo Honkasalo (s. 1947) on yksi Suomen maineikkaimmista elokuvaohjaajista, jonka ura on kestänyt jo viisi vuosikymmentä. Monipuolinen tekijä on palkittu mm. Jussi-palkinnoilla sekä näytelmäelokuvasta Tulennielijä (1998) että dokumentista Melancholian 3 huonetta (2004). 

Orenda eli alkuvoima on Honkasalon paluu elokuvien pariin yli kymmenen vuoden tauon jälkeen, sillä edellinen teos, Betoniyö, ilmestyi vuonna 2013. Sekä Orendaa että Betoniyötä yhdistää Honkasalon puolison, kirjailija ja näyttelijä Pirkko Saision käsikirjoitus. Tällä kertaa Saisio myös näyttelee elokuvan toisen pääosan. Hänen rinnallaan nähdään Golden Globes-ehdokkuuden (Kuolleet lehdet) saanut Alma Pöysti. 

Elokuvassa kohtaavat kaksi vahvaa, mutta itserakennetussa marttyyriyydessään rypevää naista, Nora ja Natalia. Nora on kaupungissa työskentelevä oopperalaulaja ja Natalia saariston maisemissa kansaa palveleva pappi. 

Näennäisesti toisilleen vieraita naisia yhdistää menneisyyden paino ja etenkin mies, jota molemmat vihasivat ja kohtelivat kaltoin. Nora ja Natalia saavat toisistaan alkuhaasteiden jälkeen kuuntelijan ja jonkinlaisen armahtajan. 

Elokuva, joka synnyttää vastenmielisen tunteen johtuen siitä, että sen sanoman ymmärtämiseen tuntuu tarvittavan normaalista poikkeavaa älykkyyttä, on raskas katsella. Uskonnollinen paasaus, viittaukset kirjallisuuteen, Vivaldin musiikki ja kirjakielellä puhuttu dialogi etäännyttävät tehokkaasti kun niitä käytetään väärin. 

Orendan kestettyä reilut puoli tuntia lähti pariskunta pois salista johtuen kenties samasta ajatuksesta kuin itsellä. Elokuva meni ikään kuin yli hilseen eli sen sinänsä samaistuttava sanoma oli aivan liian teennäisesti ja ryppyotsaisen totisesti toteutettu. Harkitsin itsekin lähtemistä kesken kaiken, mutta toisaalta olin hyvilläni, että sinnittelin elokuvan loppuun, sillä Orenda paransi otettaan puolivälin jälkeen.  

Orenda toimii parhaiten silloin, kun siinä ei puhuta, mutta heti kun dialogi alkaa, muuttuu se pömpöösiksi esitykseksi. Max Smedsin tuulisen saariston kuvaus on elokuvan ehdoton helmi, joka vangitsee katsojansa ja luo runollisen maailman. Sanna ja Elias Salmenkallion musiikki sopii vastustamattoman hyvin elokuvan tunnelmaan. 

On Honkasalon elokuvassa helpommatkin hetkensä ja kyseistä kepeyttä olisi kaivattu lisää. Kohtaus, jossa Nora ja Natalia purskahtavat nauruun tuntui raikkaalta tuulahdukselta, joka rentoutti hetkeksi katsojankin, kunnes puisevuus taas jatkui.

Orenda ei onnistu myöskään hyödyntämään karismaattisten näyttelijöidensä valovoimaa ja kokemusta. Annankin tähteni kuvaukselle ja näyttelijäkaartille, joka yrittää parhaansa materiaalilla, jonka käyttöä olisi pitänyt vielä harkita uudemman kerran. 

                                    ⭐️⭐️

      Kuvat ja tiedot: imdb.com ja wikipedia.org