Proxima (2019)
Yle Areenasta löytyy kiinnostava ranskalainen elokuva äidistä, joka on toteuttamassa unelmaansa avaruuslennolle lähtemisestä, mutta samalla hän joutuu kipuilemaan tulevaa eroa tyttärestään.
Käsikirjoitus: Alice Winocour, Jean-Stéphane Bron
Näyttelijät: Eva Green, Matt Dillon, Lars Eidinger, Sandra Hüller
Lajityyppi: draama
Kesto: 1 t 47 min
Alice Winocourin draamaelokuva käsittelee useita mielenkiintoisia teemoja, jotka kytkeytyvät avaruuslennon ympärille. Ranskalainen ohjaaja Winocour on tehnyt muutaman pitkän elokuvan, joista Proxima on neljäs ja näyttelijöidensä ansiosta tunnetuin.
Proxima tarkoittaa auringoa lähimpänä olevaa tähteä ja tässä elokuvassa avaruusalusta, jonka myöhäisenä miehistölisäyksenä matkaan pääsee myös ranskalainen astronautti Sarah Loreau. Miehestään Thomasista eronneella Sarahilla on alakouluikäinen tytär Sophie, jonka kanssa he muodostavat tiiviin kaksikon. Elämänmittaisen haaveen toteutumisen kynnyksellä Sarah joutuu kuitenkin luovuttamaan lapsensa ex-puolisonsa käsiin, mikä ei ole helppoa.
Eva Green (Casino Royale, Penny Dreadful) näyttelee elokuvan pääroolin Sarahina varmasti ja vivahteikkaasti. Äidin raastava ero lapsestaan, mutta myös kunnianhimoisen uran tekeminen miesvaltaisessa yhteisössä on haastavaa. Sarahin on otettava nopeassa aikataulussa kiinni muun miehistön valmistautuminen lennolle, mikä osoittautuu etenkin fyysisesti raskaaksi.
Matt Dillonin (Drugstore Cowboy, There’s Something about Mary) esittämä Mike Shannon on stereotyyppisen ärsyttävä ja holhoava amerikkalainen aluksen kapteeni, joka ei oikein usko Sarahin taitoihin ja kestävyyteen. Pakko mainita pienessä sivuroolissa nähtävä Sandra Hüller (Isäni Toni Erdmann, Anatomy of a Fall), joka auttaa Sarahia ja Sophieta näkemään toisiaan tarkan prosessin aikana ja ymmärtämään miksi pitää toimia tietyllä tavalla, kun on kyseessä matka avaruuteen.
Yleensä avaruusaiheiset elokuvat ovat amerikkalaisten näkökulmasta tehtyjä, mutta tällä kertaa eurooppalainen osaaminen pääsee esille. Proximan miehistö on monikulttuurinen, sillä esimerkiksi Sarah puhuu ranskan lisäksi myös englantia, saksaa ja venäjää. Elokuva on kuvattu useissa ESA:n (European Space Agencyn) harjoittelupaikoissa ja Venäjän Roscosmoksessa eli tuotanto takaa autenttisuuden tunnun.
Erityisen kiinnostavaa on seurata avaruuslennolle valmistautumista, sillä siitä esitetään ns. vähemmän romanttisia puolia. Sarahin pitää esimerkiksi päättää, pitääkö hän kuukautisensa vai ei, sillä se vaikuttaa mukaan pakattavien tavaroiden määrään.
Proxima käsittelee paitsi äidin ja lapsen lähes symbioottista suhdetta myös sitä voiko nainen saada kaiken, uran ja perheen, ja miten yhteiskunta tähän suhtautuu. Elokuvan perusteella nainen kohtaa hyvin kunnianhimoisessa ja vaativassa ammatissa vastustusta ja vähättelyä etenkin jos hän on äiti.
Winocourin draaman monien teemojen käsittely jää harmillisen keskeneräiseksi ja pintaraapaisun tasolle. Keskittyminen pariin motiiviin olisi ollut riittävää. Elokuvan loppuessa raketin laukaisuun jää myös tunne, että olisi halunnut seurata vielä avaruuslennon sujumista, mutta toki ymmärrän ohjaajan ratkaisun rajata elokuva käsittelemään pelkästään lähtövalmistelun aikaa.
Kaksi vuotta sitten edesmenneen japanilaisen säveltäjän Ruyichi Sakamoton musiikki on niin hienovaraista, ettei siihen edes kiinnitä suuremmin huomiota, mutta kun sen läsnäolon havaitsee, on musiikki maailmoja syleilevän kaunista.
Proxima on turhan kliinisen oloinen tunnelmaltaan, mutta toisaalta se sopii hyvin avaruusteemaan ja samalla vältetään pateettisuus. Elokuva valottaa kiehtovasti avaruusäitien roolia, jota en ole itse aiemmin tullut ajatelleeksi, joten se mikä tunnepuolella kenties menetetään saadaan näkökulmassa takaisin.
⭐️⭐️⭐️
Kuvat ja tiedot: imdb.com ja wikipedia.org
Kommentit
Lähetä kommentti